Tappelu kahinoita


Nuorisoseuran talossa järjestetyt iltamat ja muut tilaisuudet sujuivat siististi ja rauhallisesti. Siitä pitivät huolen talonjämerät järjestysmiehet. Jostakin syystä levisi 1920-luvulla Tiuriin ja koko Räisälään merkillinen hulinoimisen aalto. Sen käynnistäjiä olivat Räisälän ja usein myös sen naapuripitäjän Pyhäjärven nuoret miehet. Nämä hulinaveikot yrittivät tunkeutua myös Tiurin nuorisoseuran talolle, mutta joutuivat aina vetäytymään oven ulkopuolelle nenät verissä ja istumalihakset mustankirjavina. Jonkin aikaa olivat tappelut Tiurin nuorisoseuran talon tuntumassa niin yleisiä, että pikkupojat lisäsivät nuorisoseuran iltamatilaisuuksien pylväsilmoituksiin viimeiseksi ohjelmanumeroksi: Tappelu. Alkaa tavalliseen aikaan.

Kun hulinamiehet eivät saaneet jalansijaa Tiurin nuorisoseuran talossa ja sen lähistöllä, siirtyivät he kuokkavieraiksi häihin sekä talkoo ja nurkkatansseihin. Varsinaiset kylätappelut olivat harvinaisia, mutta pikkuryhmien välisiä ja yksittäisiä yhteenottoja sattui useammin. Niitä käytiin usein myös Pyhäjärven ja Räisälän nuorten välillä. Pyhäjärven miehet ilmaantuivat joskus joukolla Räisälän puolelle, jolloin yhteenotot olivat miltei aina edessä. Räisälän miehet tekivät puolestaan vastavierailuja Pyhäjärvelle samoin seurauksin.

Mistä tällainen vihanpito sai alkunsa, siihen ei löydetty järkevää selitystä. Varsinkin varttuneempi väki ihmetteli asiaa suuresti. Se oli tottunut vanhastaan siihen, että Räisälän nuoret miehet ottivat vaimokseen pyhäjärveläisiä tyttöjä ja että Pyhäjärven miehet maksoivat "potut pottuina" eli kaappasivat Räisälän tyttöjä omakseen. Ristikkäin menneistä naimakaupoista syntyi aikanaan uusia sukulais- ja ystävyyssuhteita, joiden tiedettiin lähentäneen näiden naapuripitäjien välejä eikä suinkaan lisänneen epäsopua.


Nuoria Särkisalossa Honkasaaren kalliolla 1927.

Välirikon järkevien selitysten puutteessa jopa arveltiin, että kun Pyhäjärvi ja Räisälä säilyivät sivussa vuoden 1918 sotatapahtumista, jäi kummankin pitäjän nuorten miesten mieliä kaivamaan rintamakokemusten puute ja siitä johtuva alemmuudentunne. Sitä pyrittiin muka tiedostamatta korvaamaan osoittamalla miehuutta syrjäkylissä ja vähän muuallakin seipäiden, puukkojen ja taskuaseiden avulla. Tällainen arvelu on sijoitettava samaan sarjaan kuin koiranleukojen selitys jatkosodan synnystä. Sen mukaan sota alkoi muka siksi, etteivät hämäläiset olleet ehtineet mukaan talvisotaan.

Osasyynä saattoi sittenkin olla se, että naapuripitäjien välinen naimatase pääsi pahasti vinoutumaan ja se pani nuorten miesten veret kiertämään ylinopeita kierroksia. Joka tapauksessa jonkinlainen jännitystila vallitsi pitkän aikaa Räisälän ja Pyhäjärven nuorten miesten ja osittain pitäjienkin kesken. Vielä Karjalan menetyksen jälkeenkin tuo entinen asenne pulpahti joskus leikinomaisesti esille. Niinpä Helsingissä toimivien Pyhäjärven ja Räisälän karjalaisten joskus 1960-luvulla järjestämässä yhteisessä tarinaillassa virisi entisten naapurusten kesken kuin itsestään pieni kilpalaulanta. Kummatkin kehuivat omaansa ja omiaan.

Pyhäjärveläiset ylvästelivät mm sillä, että heidän entisessä kotipitäjässään on nykyisin viinakauppakin, jota Räisälässä ei tiettävästi ole. Räisäläläiset taas veistivät, että ihmekös tuo on, sillä Räisälässä kerrottiin jo ennen sotia, että Pyhäjärven nimismies saattoi nähdä virka asuntonsa rappusilta savun nousevan peräti viidestä viinatehtaasta. Samassa tilaisuudessa räisäläläiset antoivat "tunnustuksen" myös aina sanavalmiille pyhäjärveläiselle Nestori Kaasalaiselle. Hänestä todettiin, että kun Nestori nimitettiin Alkon johtajaksi, tuli kerrankin oikea mies oikealle paikalle ilman poliittisia ansioita, sillä hänellä oli varmaan vanhastaan siinä määrin alaan asiantuntemusta, että kilpailijat putosivat jo kättelyssä pois pelistä. Huumorintajuinen ja raitis Nestori ei väittänyt vastaan, vaan nauroi olemattomaan partaansa.

Naapurusten väliset tappelut kestivät kiivaimmillaan vain muutaman vuoden, mutta sinäkin aikana ne jättivät karmeaa jälkeä. Räisalässä surmattiin silloin väkivaltaisesti kymmenkunta miestä vuodessa, joukossa muutama viaton sivustakatsoja. Pyhäjärvellä lienevät menetykset olleet samaa suuruusluokkaa. Kun pitäjien keskeiset kahinat laantuivat, jatkuivat tappelut, tosin aikaisempaa lievempinä, räisäläläisten ja nähtävästi myös pyhäjärveläisten omassa keskuudessa. Onneksi nämä jälkitappelutkin menivät varsin pian ohi ja olot rauhoittuivat.

Siihen vaikutti nähtävästi sekin, että eräille pahimmille tappelupukareille annettiin "pää käteen", kuten Räisälässä tavattiin sanoa. Näiden henkikirjoista poistettujen joukossa oli monia huumorimiehiä. Niinpä eräs pahimmista räyhääjistä, joka sai kerran taskuaseen luodin istumalihakseensa, ei siitä välittänyt, vaan veisteli kavereilleen: Olkaa varovaisii. Miul on nyt kaike aikaa kuula piipus.

On muuten merkille pantavaa, että eloonjääneet rauhanajan pahimmat tappelupukarit olivat rintamaolosuhteissa hyvin hiljaisia poikia. Heihin näytti sopivan entisen kylähurjan huudahdus:
Pielkää miust kii, jot en vaa tekis itsellein mittää pahhaa.

Teksti: Väinö Paavilainen / Virka älä mittää kirja


Takaisin etusivulle