Jorma Vuorion kärsimysten tie


"Vankileirien saariston" räisäläinen uhri

Kivipellon koulun opettaja Jorma Vuorio (1934-1940) oli reserviupseeri ja Räisälän suojeluskunnan jäsen. Talvisodan päätyttyä hän luutnantiksi ylennettynä oli rajanmerkitsemis-
tehtävissä, mutta joutui 30.5.1940 venäläisten vangiksi. Maallinen matka lienee päättynyt vankileirillä Uralin vuoriston lähellä. Paljon Koto-Suomessa kärsinyt puoliso on näitä tietoja saanut etsiä kuten Kalevalan Lemminkäisen äiti poikaansa. Saatujen tietojen mukaan Jorma Vuorio vankilaoloissakin säilytti ryhtinsä ja oli tukena kohtalotovereilleen.

Viereissä kuvassa: Jorma Vuorio on Kivipellon yläkoululaisten luokkakuvassa v.1938.

Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävien kirkonkirjojen mukaan:

Kansakoulunopettaja Räisälän Kivipellon kylän talosta nro 3 (Kivipellon kansakoulu) Jorma Päiviö Vuorio, s. 11.2.1911 Sortavalassa. Hänet on julistettu Puolustusministeriön toimesta kuolleeksi 30.1.1954, jolloin kuolinpäiväksi on määrätty 30.5.1940. Hänet on siunattu 17.5.1959 poissaolevana Lahden sankarihautaan. Hänen kohdalla on rippikirjassa merkintä: "mahdollisesti vankina Venäjällä kesästä 1940". Vihitty 5.4.1936 avioliittoon Martta Mäkeläisen kanssa, joka s. 13.1.1910 Muolaassa. Hän muutti leskenä Räisälän seurakunnasta 29.9.1949 Kuusankosken seurakuntaan. Heille on merkitty lapset:
1. Markku Päiviö, s. 1936 Viipurissa, k. 1938.
2. Sakari Veli, s. 1939 Viipurissa.
3. Marja-Leena, s. 1940 Kauhajoella, k. 1943.

Arkistolaitos - Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet tiedosto:

VUORIO, JORMA PÄIVIÖ
sääty		   naimisissa
sukupuoli	   mies
kansalaisuus	   FI
kansallisuus	   FI
äidinkieli	   suomi
lasten lukumäärä   2
ammatti		   kansak.op.
sotilasarvo	   luutnantti
joukko-osasto	   Er.P 6
joukko-osastokoodi 8088
syntymäaika	   11.02.1911
synnyinkunta	   Sortavala
kotikunta	   Räisälä
asuinkunta	   Kuusankoski
katoamisaika	   18.05.1940
katoamispaikka	   Laikko
katoamiskunta	   Simpele
kuolinaika	   21.05.1943
kuolinpaikka	   NL
Menehtymisluokka   kuollut sotavankeudessa
hautauskunta	   Lahti
hautausmaa	   Lahti

Er P 6:n historiankirja "Karjalainen pataljoona talvisodassa" (Paavo Susitaival, WSOY 1964) kertoo Jorma Vuorion kohtalosta:

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä pataljoona sai vastuulleen toistaiseksi vain kartoille epämääräisesti merkityn rajan vartioinnin Purnujärven-Miettilän välisellä lohkolla. Lohko jaettiin kolmeen alalohkoon. Purnujärven lohkon päällikkönä toimi kapteeni Ahi. Miettilän lohko uskottiin kapteeniksi ylennetyn Elovaaran johtoon ja Laikon lohko oli luutnantti Kumpulan päällikkyydessä. Lähdeaineisto huhti-toukokuun tapahtumista on niukanpuoleista. Elettiinhän jo "rauhan" aikoja. Sotapäiväkirjankin viimeinen merkintä on toukokuun viimeiseltä päivältä. Antakaamme sen kertoa Saarelaisen ennen kuolemaansa tekemillä reunamuistutuksilla täydennettynä:

"1.4.-30. 5. suoritettiin vartiopalvelusta, jatkokoulutusta sekä rakennettiin yksirivisiä piikkilankaestettä pidättelemään karjaa rajan tällä puolen, Pioneerit puomittivat tiet. Piikkilanka vedettiin peltoaukeilla 400 metrin päähän rajasta ja metsään yhden kirometrin päähän. Käsky tästä saatiin aina pääesikunnasta saakka. Toukokuun viimeisenä päivänä antamani käskyn mukaisesti oli Laikon alalohkon päällikön viransijainen (res.luutn. Kumpula oli lähtenyt kadettikouluun. Kirjoittajan huomautus) res.luutn. Vuorio kahden kenttävartiosta mukaan ottamansa miehen kanssa lähtenyt aseistamattomana viitoittamaan vielä rakentamatonta piikkilanka-aita-linjaa. Vuorio oli poikennut antamastani määräyksestä, jonka mukaan viitoitettaessa piikkilankaestettä oli aina aseistetun rakennusjoukkueen oltava mukana. Olin määrännyt viitoituksen komppanianpäälliköiden johtoon, koska ainoataan heillä oli kartat joihin linjan kulku oli merkitty.

Viereinen kuva: Keskellä istumassa vänrikki Jorma Vuorio. Kuva otettu kesällä 1935, jolloin Räisälän asevelvollisuusikäiset miehet kutsuttiin reserviharjoituksiin Perkjärvelle.

Kun iltapäivällä 30.5. tuli ilmoitus, että Vuorio ja kaksi miestä olivat hävinneet, annoin käskyn koko vapaana olevalle osalle komppaniaa etsiä heitä. Menin itse heti paikalle, josta Vuorio ori aloittanut viitoituksen. Kolme paalua he olivat ehtineet pystyttää, kun vihollisen partio - jäljet olivat näkyvissä - oli napannut heidät. Tein heti ilmoituksen 8. Divisioonan esikuntaan. Pääesikunnasta sainkin myöhemmin tiedon, että Vuorio ja hänen miehensä oli viety Leningradiin. Ilmoitettiin, että heidät palautetaan. Vuoriota miehineen yritettiin saada takaisin, mutta turhaan. Näin jäi Räisälän kansakoulunopettajan puoliso perheensä kanssa ilman miehistä tukea", päätän Saarelainen selostuksensa tästä rajaloukkauksesta. Asia jäi, kuten moni muu samantapainen, vuosikausiksi hämärän peittoon. Mutta toukokuussa 1958 sai rouva Vuorio tietoja miehensä kohtalosta. Sen sijaan ei ole tiedossa, miten Vuorion mukana olleiden sotilaiden on käynyt. Er.p 6:n pastorille lähettämässään kirjeessä, joka on päivätty 10.12.59, rouva Vuorio kertoo miehensä kohtalosta seuraavaa:

"Mieheni Jorma Vuorio joutui venäläisten kaappaamaksi uudella rajalla Suomen puolella 30.5.-40. Venäläiset viranomaiset eivät suostuneet antamaan tietoja hänen kohtalostaan. eikä Suomen hallitus ole voinut saada häntä takaisin, vaikka aina on vakuutettu, että kaikki tehtävissä oleva on tehty. Hänen kohtalonsa oli meille tuntematon, kunnes sain 4.5.-58 Helsingissä päivätynseuraavanlaisen kirjeen:

"Pyydän Teitä kohteliaimmin saapumaan luokseni tänne Helsinkiin kuulemaan aviomiehenne Jorma Päiviö Vuorion kovasta kohtalosta Neuvostoliitossa. Olimme sopineet keskenämme, että jos jompikumpi meistä jää henkiin ja onnistuu palaamaan synnyinmaahan, etsimme toistemme lähimmät omaiset ja kerromme viimeiset terveiset. Älkää nyt hyvä rouva ottako tätä erikoisen vakavasti, sillä hänen on nyt hyvä olla. Hän kuoli 1943. 14. pnä toukokuuta lähellä Pohjois-Uralin vuoria Komin Neuvostotasavallassa. Kun tulette tänne Helsinkiin, niin kerron Teille kaikki ja varmaankin tulette olemaan hyvin kiinnostunut kuullessanne aviomiehenne kohtalosta itäisessä naapurimaassa. Olisin tullut itse sinne Kuusankoskelle, mutta vaikean taloudellisen asemani tähden se on mahdotonta. Siis arvoisa rouva: terve tuloa ja näkemiin! Odotan sunnuntaina, sillä arkena olen työssä. Ilmoittakaa etukäteen milloin teillä on sopivin aika saapua."
N. N.
Allekirjoitus ja osoite.
(Luutnantti Vuorion kohtalotoverin nimi ja osoite on kirjan tekstistä jätetty pois. Kirjoittajan huomautus.)

"Kirjeen saatuani soitin heti Helsinkiin sukulaisilleni ja sotainvalidiserkkuni kävi vaimonsa kanssa puhuttelemassa kirjeen lähettäjää ja sopimassa hänen kanssaan tapaamisestamme heidän kodissaan. Matkustin poikani kanssa sinne 14. 6. ja ehdimme perille ennen kuin N. N. tuli sinne. Serkkuni ja poikani menivät sitten sovitulle bussille N. N:ää vastaan ja poikani Sakarin nähdessään oli N. N. heti sanonut "ihan Jorman näköinen". (Sakari on kuin isänsä kuva.) Minua tervehtiessään hän sanoi: "Terveisiä Jormalta". Hän kertoi itse loikanneensa yli rajan Kuokkalassa 17.12.-38. Kulki vankilasta toiseen ja pakkotiössä kolhooseissa; yritti anoa passia päästäkseen pois, sai siitä tuomion; koetti kerran karata, joutui kiinni ja sai vankeutta. Kertoi tavanneensa Jorman marras-, joulukuun vaihteessa 1940 Leningradissa Spalernajan vankilassa. Jorma oli tuomittu 5 vuodeksi "Mannerheimin lahtarihallituksen lähettämänä vakoojana ja kätvrinä". Hän oli kertonut N. N:lle, että hänet oli käyty ottamassa Suomen puolelta ilman hänen omaa syytään. Heti kaappauksen jälkeen oli hänet erotettu toisista ja viety Moskovaan, jossa kuulustelut oli suoritettu. Ei muista kuinka kauan Jorma sanoi niiden kestäneen, mutta ehkä noin 2 kk. Kuulustelujen aikana ei käytetty väkivaltaa. Hän ei saanut olla läsnä kun tuomio langetettiin erikoistuomioistuimessa. Viety yhdessä N. N:n kanssa Petsoraan Komin Neuvostotasavaltaan. Olivat siellä pakkotyörangaistus-
leirissä N:o 204. Jorma jäi edelleen sinne, N. N. joutui sairaalaan. Tapasivat toisensa jälleen pakkotyö-
rangaistusleirissä N:o 36, 12 9.1942. Jorman oli työskenneltävä kivilouhimossa ruumiillisessa työssä. Tähän leiriin tuotaessa oli heidän pitänyt kaivautua lumeen työpaikkansa lähettyville ja vuorata havuista seinät kuoppaan, jossa ensin asuivat. Jormalta oli silloin paleltunut toinen jalkaterä, johon mvöhemmin tuli kuolioita. Hoitoa ei siihen annettu leirin puolesta, vaan märkivinä lihakset hävisivät jalasta vähitellen. Itse hän oli yrittänyt hoitaa jalkaansa, mutta lääkkeitä tai sidetarpeita ei annettu ja tilanne oli toivoton. Siitä huolimatta oli työurakka suoritettava. Jos ei jaksanut, ei saanut täyttä ruoka-annosta, joka jo muutenkin oli huono ja riittämätön. - Jorma ei varastanut ruokaa, kuten kaikki toiset, vaan yritti työsuorituksella saada henkensä pitimiksi ruuan. Jorman rehellisyydestä N. N. erikoisesti mainitsi samoin kuin hänen Iujasta luottamuksestaan Jumalan johdatukseen. Esim. eräs saksalainen vanki pyysi Jormaa tuomaan hänelle keittiöstä salaa ruokaa, kun Jorma oli keittiövuorollaan. Saksalainen tuli kysymään Jormalta, toiko tämä hänelle pyytämänsä ruuan. Jorman vastaus: "Tiedäthän, että minä en voi varastaa itselleni enkä toisille." Tämä saksalainen oli vakinainen. keittiömies. mutta hänet oli tilapäisesti komennettu muuhun työhön. Jorma sai palkan, kun ei varastanut - kun saksalainen tuli jäIleen keittiöön, Jorma sai vieläkin pienemmät ruoka-annokset. - Nälkää seurasi tietysti kunnon nopea huonontuminen, ja kun se laski liian alas, sai potilas aina parin, kolmen päivän komennon keittiöön työhön, missä hän sai omat annoksensa sellaisina kuin ne punnittiin. Ruoka-annoksista N. N. kertoi, mutta en muista niistä muuta kuin että hyvin minimaalisia ja huonoja ne olivat. Ruoka oli etupäässä keittoa, perunankuorista ja silakanpäistä ja -ruodoista laitettua. Joskus oli lihaakin. Leipä oli vetistä ja raakaa, joten se oli painavaa. Muistaakseni annettiin pala sokeria ja nappi margariinia päivässä, ynnä teetä. Mainitsemani saksalaisen vangin menettely sai Jorman kunnon nopeasti huononemaan, eikä hän loppuaikana pystynyt kunnolla pystyssä, vaan kaatuili, jos vähänkin jalka johonkin sattui. Kipeä kun oli muutenkin. Hänen. hermonsa alkoivat pettää - hän ei uskaltanut nukkua yksin, vaan pyysi yöksi N. N:n luokseen korsuunsa. vuodevaatteita ei ollut, vaan päällimmäinen toppatakki sai korvata peitteen kovalla lavitsalla.

N. N. sanoi olleensa keittiövuorolla ja nähneensä kun Jorma lähti sairaalaa, 10. tai 11. pv. toukokuuta v. 1943 toppatakkiin ja harvalakkiin pukeutuneena, reppu selässä, keppiä apuna käyttäen, puolikumarassa. Sairaalaan päästyään hän oli kohta menettänyt tajuntansa. Ensiksi hänen kuolinvuoteensa viereen oli ehtinyt saksalainen sanitääri. Tapa oli, että ken ehti ensin varttumaan lähtöä, sai jäämistön. Tämä saksalainen oli N. N:lle kertonut itkien "sen suomalaisen kuolemasta", jonka jäämistön hän oli saanut, olivat olleet yöllä hiekkalastia purkamassa N. N:n kanssa ja siellä oli kertonut. Yöllä oli usein oltava työssä. Jorma oli tullut näennäisesti tajuihinsa ennen viimeistä henkäystään ja sanonut "tuollahan onkin vaimo ja lapset". Hänet oli haudattu niin kuin toisetkin. Alastomaksi riisuttuna hänen ruumiinsa oli sidottu nippuun toisten kanssa ja vankkureilla kuljetettu hautaan, jota toisesta päästä peitettiin ja toiseen suuntaan kaivettiin. Jokaisen nipun kohdalle pystytettiin paksu keppi, johon oli merkitty kuinka monta siihen kohtaan oli haudattu.

Ulkomaalaiset vangit eivät saaneet käyttää omia nimiään, vaan ne olivat venäläistetty. Kaikki ns. poliittiset, pakkotyörangaistusleirin vangit olivat samassa esemassa kansallisuuteen katsomatta, siis myös venäläiset. Laajat mittasuhteet sai siellä kärsimvs ja kurjuus. ainainen nälkä, syöpäläiset ja talvella kylmä, kesällä usva ja sääsket. Leirillä oli sauna, muistaakseni kerran kuussa. Silloin annettiin sokeripalan kokoinen nokare saippuaa ja pari kolme litraa haaleaa vettä. Sauna oli kuuma ja sinne orsille vietiin kunkin vaatteet, että täit tippuivat pois. Vangit itse värjöttivät vetoisessa eteisessä pesulla ja nautinnoksi muodostui se. että saivat kuumat, täittömät vaatteet ylIeen. Lääkärintarkastus tapahtui muistaakseni kerran tai kahdesti kuussa. Kaksi lääkäriä suoritti tarkastuksen. Hekin olivat vankeja. - Käytän tässä N. N:n sanoja. Toinen lääkäri tarkasti yläruumiin ja toinen alaruumiin. Sormien väliin lääkäri nipisti ihon, tai oikeammin sanoen lihaa. Jos sormien väliin jäi lihaa, oli vangin tehtävä työuralikansa, mutta jos nahkat menivät vastakkain, pääsi sairaalaan, jossa annettiin vitamiinipistoksia, raakaa perunaraastetta ja kokojyvävesivelliä tai puuroa. Kun toipui, joutui tietysti pakkotyöhön takaisin.

Jorma oli järjestänyt hartaushetkiä ja virsilaulutilaisuuksia ja pyytänyt jokaisen rukoilemaan, sanoen että Jumala voi auttaa, kun uskossa rukoillaan. "Olemme kuin muuttolinnut ja meidät kerran johdatetaan turvaan". Erikoisesti hän oli pyytänyt jokaista henkisesti tukemaan toinen toistaan, "sillä muutoin emme jaksa", kuului hänen vakuutuksensa. Jorma oli vuorenvarmasti uskonut pääsevänsä takaisin Suomeen ja sitä varten hän oli säästänyt yhtä alusvaatekertaa pannakseen sen ylleen, kun pääsisi kotiin. - He olivat tietäneet viime sodan alkamisen. He seurasivat kalenteria ja hiljentyivät joulun viettoon muistelemalla entisiä kotoisia jouluja. N. N. kertoi sellaisia tapauksia Jorman elämästä, jotka olivat sattuneet Räisälän Kivipellon koululla, esim. sen, että koulun harmoni meni epäkuntoon, ja kun sitä yritettiin korjata eikä onnistuttu, pyydettiin ammattimies korjaamaan ja kun tämä avasi harmonin oli hiiri tehnyt sinne pesänsä ja siksi se oli epäkunnossa. Tapaus on tosi. Muutakin sentapaista hän kertoi vakuuttaakseen, että puhui totta.

Vankilassa N. N. oli tavannut suomalaisia sotavankeja ja rajalla kaapattuja, mm. seuraavat henkilöt : sotamiehet Torvinen, Hämäläinen, Juvonen, Helenius ja Aalto. Näistä oli 1942 elossa enää Helenius. Toiset olivat nääntyneet nälkään."


Takaisin etusivulle