Räisälän valtaustaistelut elokuussa 1941


Puolustusvoimien pääesikunnan sotahistoriallisen toimiston toimittamaa Suomen sota 1941-45 kirjaa ja omia sotapäiväkirjamuistiinpanojani lähteenä käyttäen olen koonnut oheisen kertomuksen Räisälän seudun valtaustaisteluista elokuun puolivälissä 1941.

Kannaksen taistelujen alkuvaihe

Hyökkäysvaiheen alkaessa heinäkuun lopussa 1941 Kannaksella, oli Päämaja antanut kenraalimajuri Laatikaisen johtaman II AK:n (armeijakunnan) 18. DivisioonalIe (eversti Pajari) ja 15. DivisioonalIe (ev. Hersalo) tehtäväksi venäläisten puolustusasemien valtaamisen välillä Imatra-Simpele. Sen jälkeen lähinnä 15. Divisoonan tuli edetä Hiitolan kautta Laatokan rantaan Sortavalan suunnan vihollisjoukkojen motittamiseksi.

Edellämainittujen divisioonien saumassa oli reservinä Sihvon johtama 10. Divisioona. Kun 15 Divisioonan tehtävä Hiitolan seudun valtaamiseksi osoittautui liian vaikeaksi, määrättiin 10. Divisioona uudeksi hyökkäys-ryhmittymäksi avustamaan varsinkin Hiitolan valtausta. Tällöin Hiitolan kirkonkylän valtaus 7.8. ja sen jälkeen eteneminen Laatokan rantaan jäikin 10. Divisioonan ja etenkin asevelvollisvoittoisen JR (jalkaväki-rykmentti) 2:n tehtäväksi, joka kävi erittäin kovat ja ratkaisevat taistelut Hiitolan Kirkkokankaalla ja eteni sen jälkeen Laatokan rantaan 9-10.8.41 mennessä.

Koska Laatokan rannalla Taivallahdessa Käkisalmeen johtavan maantien suuntaiset hyökkäysyritykset 12-13.8. kohti Käkisalmea osottautuivat erittäin vaikeiksi ja tappiollisiksi vihollisen puolustautuessa vahvasti varustetuissa tienvarsiasemissa, lopetettiin eteneminen rantatien suunnassa ja päätettiin edetä lännenpää Räisälän suunnassa. Siellä oli jo entuudestaan 10. Divisioonaan kuuluva JR1 (ev Maskula) ja nyt myös JR43 (ev.luutn. Vänttinen) ja JR2 (ev. Kääriäinen) siirrettiin välittömästi Räisälän valtaustaisteluihin. Tässä vaiheessa varsinkin asevelvollisrunkoiset pataljoonat olivat jo sangen vähälukuisia, sillä etenkin Hiitolan ja Taivallahden taistelut olivat rajusti verottaneet nuoria jalkaväki-komppanioitamme.

Räisälän valtaustaistelut

10. Divisioonan joukot olivat 16.8. iltaan mennessä saartaneet Räisälän kirkonkylän lännen, pohjoisen ja idän puolelta ryhtyäkseen ratkaisevaan hyökkäykseen sen valtaamiseksi. Venäläiset olivat asettuneet puolustukseen kirkonkylän ympäristöön noin 2-4 kilometrin etäisyydelle kirkolta varustamiinsa asemiin.

17.8. alkaneessa yleishyökkäyksessä asevelvollisrunkoisen JR1:n kolmas pataljoona komentajanaan maj. Mäntylä (III/JR 1) hyökkäsi tykistön tukemana kirkonkylän länsipuolella Ritalahden kautta Räisälän - Vuosalmen tielle katkaisten siten mm. vihollisen tärkeän yhdystien, jonka kautta puolustusryhmitykselle, vihollisen 265 Divisioonalle, oli tulossa apuvoimia etelästä. Iltaan mennessä pataljoona saavutti vielä kirkonkylän urheilukentän kaakkoispuolella olevan kukkulan. Lähempänä kirkonkylää taisteleva II/JR 1 komentajanaan maj. Heikkinen eteni Kökkölän kautta Räisälää kohden, ehtien aamupäivällä parin kilometrin päässä kirkosta olevaan Romumäkeen sekä yöhön mennessä kirkonkylän tienristeysmaastoon. Reserviläisvoittoinen JR 43 ryhmittyi hyökkäykseen Timoskalasta etelään ensi tehtävänään kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevan työväentalon läheisen lujasti varustetun tiehaaramaaston valtaus. Hyökkäyksen aloitti 11/ JR 43 komentaj aan kapt. Ryynänen, I/JR43:n, komentajanaan kapt. Viiri ja III/JR43:n, komentajanaan kapt. Tammisto, jäädessä taaemmaksi reserviin. Niiden tarkoituksena oli edetä heti kirkonkylän valtauksen. jälkeen Kiviniemen tien suunnassa Lähdekorven kylään. Kun hyökkäys työväentalon asemia vastaan vaikean maaston ja venäläisten lujan vastarinnan vuoksi ei päivän kuluessa kuitenkaan tuottanut tuloksia, suunnattiin JR 43:n reservipataljoonien osia lännemmäksi Ahvenitsanjärven - Tietäväjärven kannaksen maastoon avustamaan II JR 1 :stä (komentajanaan kapt. Andersson) ja tätä kautta etenemään Näpinlahdesta Räisälän kirkonkylään.

Räisälää kohden idästä käsin myös tykistön tukemana hyökännyt JR 2 lähestyi kirkonkylää 17.8. aluksi sanottavampaa vastarintaa kohtaamatta. Vasta Ivaskan pohjoispuolella olevassa kunnalliskodin maastossa joutui III/ JR 2 komentajanaan maj. Wahren kiivaampaan taisteluun puhdistaen iltaan mennessä siellä olevat asemat vihollisista.

Kun II AK:n johto oli antanut ev. Sihvolle jo 16.8. käskyn jatkaa hyökkäystä idästä käsin myös Pikku-Vuoksen yli tavoitteena linja Tarhonjärvi-Konnitsa-Särkisalo, suunnattiin 11/ JR 2 kaikin voimin Särkisalon ja II JR 2, komentajanaan kapt. Väänänen, Konnitsajoelle. Näin haluttiin estää vihollisen apu voimien tuominen Räisälään ja asettumasta puolustukseen Pikku-Vuokselle. Samalla haluttiin vallata myös mahdollisimman suuri maa-alue Pikku- Vuoksen takaa lähtökohdaksi jatkuviIle sotatoimiIle etelään. II JR 2 saavutti Konnitsajoen 17.8. iltayöllä lähinnä kärkijoukkueen käydessä pinehköt kohtaamistaisteIut. Aamuyöllä 18.8. sai I/JR 2 tehtäväkseen edetä aina Tiurinkosken kapeikkoon saakka noin 12 km. Räisälästä kaakkoon tehtävänään estää siellä vihollisen vetäytyminen Räisälästä Kiviniemen suuntaan.

Tiurinkosken raju mottitaistelu

Kun taistelukelpoisia joukkoja oli enää vähän ja nopeaa etenemistä vaativa tehtävä erittäin vaikea, oli pataljoonan komentaja määrännyt valittavaksi jo Unnonkoskella kärkijoukkueeksi kaikista pataljoonan neljästä komappaniasta yhden ryhmän mahdollisimman hyviä taistelijoita. Lisäksi joukkue sai vahvistuksekseen pioneeri ryhmän Tiurinkosken sillan räjäyttämiseksi. Valiojoukkueen johtajaksi valittiin allekirjoittanut 21-vuotias vänrikki ja varajohtajaksi vain 18-vuotias vänrikki Matti Rantasila, joka oli paitsi nuorin reserviupseerikoulun jo talvisodan aikana suorittanut upseerioppilas, myös erittäin rohkea ja ripeäotteinen sekä tässä vaiheessa jo erittäin kokenut joukkueenjohtaja.

Kun etenemisemme Konnitsajoelle oli pataljoonan komentajan mielestä sujunut liian hitaasti, päätimme Rantasilan kanssa aamulla kahden maissa matkaa jatkaessamme vuorotella kärkiryhmässä ja edetä vain avoparijonossa Tiurinkoskelle johtavaa sivutietä pitkin. Marssimme tällöin hiljaisessa yössä nukkuvan vihollisen majoitusalueen läpi, johon perässä avomuodostelmassa etenevä kärkikomppania sitten törmäsi, herättäen sen ja joutuen tulitaisteluun.

Niinpä sitten, kun olimme jo lähes parin kilometrin päässä Tiurinkoskelta, saimme yllättäen takaamme ja kimppuumme kärkikomppanian hälyyttämiä vihollisjoukkojen aseistettuja vetotraktoreita, joita aluksi luulimme kevyiksi hyökkäysvaunuiksi. Syntyneessä tulitaistelussa ja hässäkässä lähinnä vanhoista reserviläisistä koottu pioneeriryhmämme katosi jonnekin ja kun välittömästi jatkoimme matkaamme kohti tavoitetta, emme edes huomanneet pioneerien poissaoloa. Kun verraten pian lähestyimme Konnitsa- Tiuri-Räisälä maantietä,oli sillä erittäin vilkas edestakainen liikenne. Etenimmetielle metsän läpi, jossa yllättäen oli kuitenkin vastassamme piikkilankaestelinja vajaan puolen kilometrin päässä Tiurinkosken siltaa. Kun emme saaneet pioneereihin yhteyttä, pujottauduimme omin konstein esteiden läpi ja hyökkäsimme tien varsimäelle, jossa havaitsimme olevan myös yhdyshautoja ja kaivettuja pesäkkeitä. Ne olivat onneksemme kuitenkin suomalaisten jo talvisodan edellä tekemiä ja miehittämättömiä. Miehitimme asemat ja katkaisimme tien aluksi parilla paikalla olleella espanjalaisella ratsulla (siirrettävillä piikkilankaesteillä) sekä jalkaväen aseillamme. Saimme saaliiksi myös tulit erän vihollisen 45:n millimetrin panssarintorjuntatykin, joka oli tiekumpareella asemissa putki kohti Tiurinkosken siltaa ja täysi ammusvaunu varsin lähellä. Kun olin Kuopion suojeluskunnassa saanut hyvän tykistökoulutuksen ja edellisenä keväänä myös kaksiviikkoisen panssarintorjuntakoulutuksen, päätin itse käyttää pst.-tykkiä tieliikenteen katkaisuun ja jättää muun taistelun johtamisen Rantasilalle.

Vetäytyvän vihollisdivisioonan kolonnan kärki olikin jo vajaan viidenkymmenen metrin päässä, kun sain pienen haparoinnin jälkeen tykin toimimaan. Maaleja riittikin sitten erittäin runsaasti sekä pst.-tykille että pienelle kolmekymmenmiehiselle iskujoukolle, joka joutui yksin taistelemaan kolmen tunnin ajan lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Sen aikana torjuttiin niin Räisälän kuin Kiviniemenkin suunnasta kohdistuneet vihollisen hyökkäysyritykset. Koko ajan vihollisdivisioonan kuormastoruuhka kasvoi varsinkin Tiurin sillan suunnassa. Lisäksi sain estettyä vihollisen yrityksen tuoda toista heidän haltuunsa jäänyttä pst-tykkiä asemiin meitä vastaan, kun jo ensimmäinen laukaukseni osui heidän ammusvaunuunsa, joka räjähti.

Noin kolmen tunnin kuluttua, kun patruunamme olivat jo lähes loppuneet, saimme lyhyen vetäytymisvaiheen jälkeen avuksemme kärkikomppanian, joka eteni lähelle Tiurinkosken siltaa. Sen räjäyttämiseen ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia. Pioneereistakaan ei ollut mitään tietoa. Jatkotaisteluissa vetäytyvän vihollisdivisioonan painostus lisääntyi jatkuvasti heidän tuotuaan avukseen myös raskaita hyökkäysvaunuja. Vaikka lopuksi koko vähälukuinen pataljoona oli siirtynyt kapeikon puolustukseen, oli siihen jo patruunapulankin vuoksi tehtävä pakoaukko voimakkaasti, läpi rynnistävälle viholliselle. Lähes koko kuormasto jäi kuitenkin tielle ja vain osa maastoajokelpoisesta kalustosta pääsi läpi. Käydessäni seuraavana päivänä taistelu paikalla, voin vain todeta tuhotun divisioonan kolonnan suuruuden ja monipuolisuuden tykeistä radioautoihin saakka, pienemmästä kalustosta puhumattakaan.

Vaikka varsinainen täysmotitus ja tuhoamistaistelu osittain epäonnistuikin, koitui Räisälän valtaustaistelu ja varsinkin Tiurinkosken taistelu vihollisen suurten miehistö- ja kalustotappioiden vuoksi sille erittäin tuhoisaksi. Siihen tyrehtyivät mm. vihollisen suunnittelemat vastahyökkäykset. Lisäksi se nopeutti sekä myös suuresti helpotti parin kolmen päivän päästä suoritettavaa Käkisalmen kaupungin valtausta, joka sujuikin lähes miehityksen merkeissä. Vain oma kärkijoukkueeni tai paremminkin kymmenmiehiseksi kutistunut erikoisosastoni, joka eteni 21.8. polkupyörillä ja yhdellä kuorma-autolla kohti kokonaan palavaa Käkisalmea Myllypellon tietä pitkin etelästä käsin, kerkisi taistelukosketukseen kaupungin sytyttäneen tuhopolttojoukkueen kanssa. Toisena saavutti Käkisalmen rautatien suunnassa jalan edennyt Rantasilan johtama kärkijoukkue. Näin Tiurin taistelijat saivat kunnian saapua ensimmäisinä Käkisalmen kaupunkiin. Tosin olimme silloin rättiväsyneitä, kun vietimme ensimmäisen vuorokauden paljaan taivaan alla ja rankkasateessa. Se ei voinut estää kuitenkaan sikeitä uniamme, joita itsekin nautin viholliselta vallattuun pressukankaaseen käärittynä. Omat valtausjuhlat vietimme myös välittömästi, kun eräs yritteliäs aseveli oli löytänyt lettutarpeet ainoasta palamattoman puutalon kaupasta. Parin päivän kuluttua järjestetyssä valtausparaatissa juhlakansaa oli jo moninkymmenkertainen joukko mukanamme.

Lahdessa 5.12.1986
Pentti Iisalo

Teksti julkaistu Räisäläisessä 1/1987.
Pentti Iisalolle myönnettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti 1. lokakuuta 1941.

Takaisin etusivulle