Unnunkosken sillat


"Hei juu, junttampuu, nostakaa ylös ja laskekaa juu!"

Tähän painokkaaseen vahvan vanhan miehen lauluun heräsin monena aamuna kotini kammarissa toisilla kymmenillä ollessani. Tämä oli vahva tunnus siitä, että Unnunkoskella oli pantu Vuoksen yli rakennettavan jalkasillan työt alulle. Siltaa rakennettiin Pusan rannasta Kislovan Kaisan rantaan; se oli silloinen suuryritys ja tuloksena silta, joka palveli yleisöä yli kaksikymmentä vuotta. Koululaiset, kauppapuodissa kävijät, vieläpä Lankisen myllyyn menevät myllymiehetkin kulkivat hevosilla ja pienillä hevoskuormilla sillan yli, vaikka silta olikin alun perin tarkoitettu vain jalankulkua varten. Työt tehtiin kaikki talkootyönä, vain rauta-aineet jouduttiin ottamaan. Hirret ja muut puutarpeet saatiin talkoilla ympäristön metsänomistajilta.

Kyläläisten talkootyönä rakentama Unnunkosken vanha silta. Laivaranta vasemmalla.

Tämän Pekon-Matin-Ukon veisaaman "Hei juu, junttampuu, nostakaa ylös ja laskekaa juu" säestyksellä ja neljästä-kuuden miehen voimalla vajotti juntta 6-7 metriset hirret Vuoksen pohjaan ja näiden hirsipylväiden varaan rakennettiin sitten vahvoista lankuista toistasataa metriä pitkä silta.

Sillalla sidottiin monet lemmenliitot ja nuoret kuluttivat pitkiä lumoavia kesäiltoja istuskellen keskellä siltaa olevilla penkeillä. Näin se kohdaltaan palveli nuorisossa luonnonkauneusarvojen kehittämistä. Niinpä nuoriso sitten puolestaan pani siltarahaton hyväksi toimeen läheisellä nuorisoseurantalolla kokoillan näytelmiä. Esiteltiin mm. Kiven "Seitsemän veljestä" ja ""Nummisuutarit", joissa esiintyivät silloiset parhaat voimat: Matti ja Ida Räsänen, Antti ja Juho Junkkari, Helkalan veljessarjan Heikki, Henrikki, Simo ja Matti, Pusan-Jussi, Aadam Salosaari, Pekon-Matin-Jurkka, Veikko Läheniemi ja monet muut.

Jokapäiväisessä elämässä suoritti silta erittäin merkittävän palveluksen Unnunkoskelle ja sen ympäristölle. Kun sitten eräänä keväisenä aamuna jäiden lähdön aikaan katsoin Virtakalliolta sijainneen asuntoni ikkunasta koskelle päin, havaitsin kuinka täm Niemenkylään ja Unnunkoskea yhdistävä silta oli pudonnut keskeltä alas virtaan. Suuri jäälautta tuli koskesta alas niin kovalla voimalla, että nämä laulaen pohjaan juntatut pylväät murtuivat kuin tulitikut vain ja silta katkesi. Näin tapahduttua laitettiin sillan poikkikäyneeseen kohtaan lähelle vedenpintaa vahvistukseksi uusia lankkuja. Silta palvelikin sitten vielä jonkin aikaa ympäristöläisiä. Lopulta ei kuitenkaan auttanut muu kuin että kansakoulun johtokunta teki kunnalle anomuksen suuren veneen saamisesta kuljettamaan koululapsia Vuoksesta yli. Tähän suostuttiinkin ja Kislovan-Kaisa sitten monta vuotta saatteli veneellä lapsia yli. Palvelipa tämä vene jonkin aikaa vähän muutakin ylikulkua.


Uusi silta 1930-luvulla. Taustalla vas. nuorisoseuran talo, oik. Räisälän Liikkeen Unnunkosken myymälä.

Sitten alettiin anoa kunnalta uuden sillan, oikein hevosajosillan rakentamista varten varoja. Asia oli esillä valtuustossa pari-kolme kertaa. Liikenne oli vanhan sillan ansiosta kehittynyt siksi vilkkaaksi, että uusi silta tuli välttämättömäksi. Kävin kunnan tielautakunnan silloisen puheenjohtajan Pekka Tonterin kanssa asian johdosta Kirvussa kulkulaitosministeri Juho Niukkasen puheilla ja sitten vielä Helsingissä. Jonkin ajan kuluttua saatiinkin valtiolta huomattava avustus Unnunkosken siltaa varten ja kunta antoi loput varat. Näin valmistui silta ja tiet Unnunkosken ja Niemenkylän puolelle. Nämä kaikki tulivat ajokuntoon juuri parahiksi talvisodan alkuun. Näin valmistuneesta reitistä tuli Kannaksen pitäjien evakkotie, kirkonkylän kautta kulkevan valtatien joutuessa armeijan käyttöön.

Toivo Ruotsalainen
Teksti julkaistu Räisäläisessä 4/1963.


Takaisin etusivulle