Vuosien 1917 - 1918 tapahtumat


Keskiviikkona maaliskuun 14 päivänä 1917 saapui Suomeen ensimmäisiä epämääräisiä tietoja Venäjällä puhjenneesta vallankumouksesta. Suomessa tervehdittiin Venäjän vallankumousta riemuiten kaikissa piireissä. Vallankumouspäivinä oli Pietarissa aukaistu vankiloitten ovet ja päästetty vapauteen poliittiset vangit. Suomalaisetkin kalterijääkärit pääsivät nyt Spalernajasta, jonka raivostunut kansanjoukko sitten sytytti tuleen. Myös muuanne Venäjälle viedyt ja Siperiaan karkoitetut saivat palata. Vallankumoushumu levisi nopeasti myöskin Suomessa ympäri koko maan. Punaisin nauhoin ja solmioin koristautuneina porvaritkin ottivat osaa eri puolilla maata järjestettyihin vallankumousjuhliin ja kokouksiin. Vaistomaisesti tunnettiin, että jokin ihmeellinen vapautus oli nyt tapahtunut. Oli kuin olisi herätty pitkän painajaisunen jälkeen, mutta ei oikein tiedetty, oliko se, missä nyt elettiin, vielä unta vai oliko se todellisuutta. Iloittiin siitä, että sortoaika oli päättynyt, että Seyn ja Borovitinov vangittiin, että monet kuvernöörit, poliisimestarit ja muut poliisimiehet saivat saman kohtalon, että santarmit riisuttiin aseista ja pantiin turvasäilöön.

Vallankumousviestin ehdittyä Räisälään kokoontui pitäjän keskustaan eri kylistä suuria väkijoukkoja. Työväenjärjestöt lähtivät liikkeelle kulkueina punaisia lippuja kantaen ja vallankumouslauluja laulaen. Lähtöpaikoilta lähdettiin pieninä ryhminä, mutta teiden varsilla kokoontunut yleisö liittyi mukaan kulkueeseen, niin että perille saavuttiin eri tahoilta valtavina jonoina. Räisälässä rovasti K. S. Olssonin luvalla kirkkoon kokoontuneina ryhdyttiin yhteisesti pohtimaan, mitä nyt oli tehtävä. Poliisilaitos, joka sortovuosina oli paikotellen tullut hyvin vihatuksi, joutui myöskin Räisälässä arvostelun kohteeksi. Niinpä nimismies Fr. O. Berghiä vaadittiin eroamaan. Asiasta syntyneessä kiihkeässä keskustelussa sai nimismiehen erottamisvaatimus kansanjoukkojen enemmistön kannatuksen. Vastustavien mielipiteiden esittäjät huudettiin alas. Kansantuomioistuin määräsi nimismies Berghin eroamaan ja hänen virkatehtäviensä hoitaminen uskottiin poliisikonstaapeli A. Lavosen tehtäväksi. Nimismiehen erottamispäätöstä ei kuitenkaan koskaan pantu täytäntöön, mutta se aiheutti paljon jälkijuttuja myöskin järjestyneen työväen keskuudessa. Kokouksen loputtua kokoontui työväki Tienristin työväentalolle jatkamaan vallankumousjuhliaan. Täällä pitämässään puheessa toi Matti Tontti julki ilonsa siitä, että kansa oli saanut vallankumoushumussa kokoontua kirkkoon yhteiskunnallisia asioita käsittelemään. Kohdistaen puheensa erikoisesti nuorisolle hän lausui: "Nuoret miehet, minulla on hyvin tarkat silmät. Tänä päivänä minä olen nähnyt jotakin erikoista, minä olen nähnyt, että kirkon perustukset ovat ruvenneet horjumaan."

Heti maaliskuun vallankumouksen jälkeen aktiivinen toiminta järjestettiin uudelleen. AK (Aktiivinen keskusjärjestö) herätettiin henkiin ja muodostettiin itsenäisyystaistelijoiden korkeimmaksi elimeksi. Sen toimesta ryhdyttiin perustamaan suojeluskuntia. Toiminta järjestettiin urheiluseurojen ja palokuntien puitteissa. Elo-syyskuun vaiheissa ryhtyi Matti Läheniemi yhteistoiminnassa kaikkien kansankerrosten kanssa puuhaamaan suojeluskuntaa Räisälään. Avukseen hän haki neljä henkilöä, entisiä aktivisteja, jotka saivat tehtäväkseen tominnan alkuun panemisen. Mutta Venäjän vallankumouksen jälkeen alkoi työväestö vieraantua AK:n toiminnasta, joka perusti edelleen vapaudentoiveensa jääkäriliikkeeseen ja Saksan keisarillisen armeijan apuun ja niinpä kerrotaankin, että Läheniemen värväämistä oli kolme niin punaista, etteivät tehneet asian eteenpäin viemiseksi mitään.

Käkisalmesta saapuneen maisteri Topi Orpanan sekä paikkakuntalaisten metsänhoitaja Väinö Strengin, tohtori Yrjö Lingon ja muurari Pekka Roinisen herätteestä pidettiin Kirkonkylän nuorisoseurantalossa Toivolassa todennäköisesti syyskuun 5 päivänä 1917 salainen kokous, jossa päätettiin perustaa Räisälän suojeluskunta. Pitäjän päälliköksi valittiin tohtori Linko. Alkuvarat 24.000 markkaa saatiin kokoon yksityisiltä lainaamalla. Kiväärejä lienee Räisälän suojeluskunnalla ollut 68 sodan syttyessä talvella 1918.

Lokakuun alkupuolella ryhdyttiin maahamme perustamaan myöskin työväen järjestyskaarteja. Räisälässä ryhdyttiin järjestyskaarteja puuhaamaan marraskuun alussa. Jäseniä liittyi heti alussa yli 30. Suurlakon aikana nousi jäsenmäärä yli 70:n.

Marraskuun 14 päivän vastaisena yönä alkoi suurlakko. Seuraavana päivänä eduskunta päätti ryhtyä korkeimman vallan haltijaksi, ts. ryhtyä käyttämään keisari-suuriruhtinaalle kuuluneita oikeuksia. Sen jälkeen hyväksyttiin uudet kunnallislait ja 8 tunnin työaikalaki. Suurlakko päättyi kuitenkin vasta 20 päivänä.

Lakon aikana tapahtui lukuisia väkivaltaisuuksia, mm. naapuripitäjässä Pyhäjärvellä syntyi avoin taistelu ns. Kaljusen retkikunnan ja paikallisen suojeluskunnan välillä. Räisälässä suurlakko kului sen sijaan rauhallisesti. Suojeluskunta suhtautui tyynesti lakkotoimintaan, josta johtui ettei työväen järjestyskaartikaan ryhtynyt minkäänlaisiin väkivaltaisiin kotietsintöihin, vaikka arveltiin Ivaskan hovin päärakennuksessa olevan suoieluskunnan asevaraston. Kirkonkylän puhelinkeskus kuitenkin pidettiin miehitettynä. Samalla tiedettiin kertoa, että jääkäri Veikko Läheniemi oli palannut Saksasta järjestämään suojeluskunnan koulutusta.

Suurlakon aikana tapahtuneet väkivallanteot saivat aikaan hajaannusta työväen järjestötoiminnassa osan aktiivisista jäsenjoukoista sanoutuessa irti väkivaltaisista kumousliikkeistä. Esimerkkinä eräs kokous, joka pidettiin Särkisalon työväentalolla. Kokous oli kutsuttu käsittelemään lakon aikana tapahtuneita terroritekoja ja tihutöitä. Ensimmäisen puheenvuoron käytti kirvesmies Iivari Aalto esittäen kokouksen hyväksyttäväksi päätöslauselman, jonka mukaan kokouksen oli jätettävä viranomaisille vetoomus, ettei lakon aikana tapahtuneita rikoksia ryhdyttäisi tutkimaan eikä syytteitä nostamaan, vaan olisi tapahtumat vietävä vallankumousliikkeen tiliin eräänlaisina sankaritekoina. Juho Haikonen puheenvuorossaan asettui vastustamaan päätöslauselmaehdotusta, selittäen, että poliittisessa toiminnassa on väkivalta hyväksyttävä vain äärimmäisenä itsepuolustuskeinona ja että jokainen tapaus on erikseen tutkittava ja, jos on aihetta, myöskin asianomaisia rangaistava. Järjestyneen työväen ei ole asetuttava ilman lähempiä selvityksiä yksityisten tekemiä rikoksia puoltamaan. Kun useat muutkin kokouksen osanottajat asettuivat rikoksiin nähden tuomitsevalle kannalle, ei asiasta tehty päätöstä. Seuraavana kysymyksenä esitti Aalto punakaartin perustamisasian, esittäen samalla, että ne, jotka eivät halua liittyä punakaartiin, poistuisivat kokouksesta.

Ei maamme itsenäiseksi julistautuminen joulukuun 6 päivänä 1917 enempää kuin neuvostohallituksen ja sen jälkeen monien muiden Euroopan hallitusten suorittama itsenäisyytemme tunnustaminenkaan tuonut maallemme sisäistä rauhaa. Kansanluokkien välinen katkeruus vain lisääntyi, molemmin puolin valmistauduttiin aseelliseen välienselvittelyyn. Sosialistit toivoivat saavansa aseellista apua vielä maassa olevilta venäläisiltä, porvarit Saksassa olevalta suomalaiselta jääkäripataljoonalta sekä Saksan keisarikunnan sotajoukoilta. Saksasta oli jo pitkin syksyä saatu jonkin verran aseita suojeluskunnille ja jääkäreitä oli sieltä komennettu koulutustehtäviin.

Tammikuun 12 päivänä 1918 päätti eduskunta 97 äänellä 85 vastaan oikeuttaa hallituksen ryhtymään kaikkiin niihin toimenpiteisiin, mitkä se katsoi tarpeelliseksi lujan järjestysvallan luomiseksi maahan. Tammikuun 25 päivänä suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi.

Tammikuun 19 ia 20 päivän välisenä yönä Viipurissa Pietisen tehtaalla punaisten ja valkoisten välillä tapahtuneen yhteenoton jälkeen kokoontui 22 päivänä noin 500 suojeluskuntalaista Viipuriin, mutta heidän oli pian peräännyttävä sieltä Venäjänsaaren ja edelleen Kämärän aseman kautta Antreaan. Sotilaalliset toimet alkoivat Karjalassa välittömästi tämän jälkeen. Tammikuun 26 päivänä annettiin punakaartille liikekannallepanomääräys. Seuraavana päivänä tapahtui vallan haltuunotto Helsingissä ilman vastarintaa. Asetettiin vallankumoushallitus, kansanvaltuuskunta. Valkoisten ylipäällikkö kenraali Gustaf Mannerheim puolestaan päätti tammikuun 25 päivän aamulla, että toiminta aloitetaan Pohjanmaalla 28 päivän vastaisena yönä, kuten sitten tapahtuikin ja siellä olleet venäläiset joukko-osastot riisuttiin aseista ja eristettiin.

Kansanvaltuuskunta julisti joukon vallankumouksellisia uudistuksia heti toimeenpantavaksi. Mutta pääasiallisin pulmakysymys nousi kuitenkin siitä, ettei vallananastus ollut ilman muuta turvattu. Vallankumousta seurasi kansalaissota, josta samalla sentään muodostui myös vapaussota. Sotatoimiin osallistui laillisen hallituksen joukoissa valkoisella puolella räisäläisiä vapaaehtoisina ja kutsunnan kautta joutuneina toistasataa miestä.

Sodan aikana toimi Räisälän kirkolla rintamantakainen esikunta, johon kuuluivat esikuntapäällikkönä kanttori A. N. Leinonen, apulaispäällikkönä pastori R. Rainio, kansliapäällikkönä kaupanhoitaja E. Roiha, talouspäällikkönä N. Olkkonen ja tietotoimiston päällikkönä talollisenpoika M. Menna sekä apujäseninä agronomi K. Aho, mylläri E. Vaetoja ja talollinen A. Puukka. Myllypellon asemalla toimi toinen paikallinen esikunta.

Sotatoimien muodostuessa rintamataisteluiksi alkoi rintamantakainen puhdistustoiminta. Räisälän punakaartilaiset pysyttelivät saamastaan liikekannallepanonmääräyksestä huolimatta kodeissaan helmikuun loppuun saakka. Helmikuun loppupäivinä suojeluskuntalaiset alkoivat toimittaa eräitten kaartilaisten asunnoissa kotitarkastuksia etsien punakaartin jäsenluetteloita ja aseita. Aseita ei luonnollisesti löytynyt, kun niitä ei punakaartilla ainakaan sanottavammassa määrin ollut. Myöskin jäsenluettelot lienee varmuuden vuoksi piilotettu tai tuhottu, etteivät ne olisi joutuneet vastapuolen käytettäviksi. Siitä oli seurauksena, että esikuntiin kuljetettiin kuulusteltaviksi henkilöitä, jotka eivät olleet osallistuneet punakaartin toimintaan. Joku vangiksi otetuista ei edes ollut kuulunut jäsenenä työväenjärjestöihin. Kun lukuisia pidätyksiä alkoi tapahtua ja kuulustelut Myllypellon esikunnassa olivat saaneet länsimaiselle oikeuskäsitykselle vieraita muotoja, alkoivat eräät epäilyksenalaiset piileskellä ja eräitten onnistui päästä rintamalinjan Iäpi punaisten puolelle, jossa he sitten osallistuivat taisteluihinkin. Kerrottakoon että työmies Paavo Poikosen, joka oli innokas erämies ja tarkka-ampuja, onnistui piileskelyllään pelastua pidätykseltä. Sodan päätyttyä ja mielialojen rauhoituttua ei kenenkään mieleen enää mennyt hänen kuulustelemisensa yhteiskunnallisesti vaarallisena henkilönä, vaan hän sai kesällä 1918 rauhassa suorittaa hänelle rakkaaksi käynyttä metsästystä ja kalastusta tuonen omalta osaltaan tarpeellisen lisän pitäjän herrasväen ruokavalioon!

Puhdistustoimissa ja sotatoimien päättymisen yhteydessä vangittiin räisäläisiä 52 henkilöä, joista ilman syytettä vapautui neljä. Valtiorikosoikeudessa tuomittiin valtiopetoksen valmistelusta taikka avunannosta valtiopetoksen valmisteluun 35 henkilöä tuomioiden vaihdellessa 1--6 vuoteen kuritushuonetta, joka kuitenkin useimmissa tapauksissa muutettiin ehdolliseksi. Tuomiot käsittivät yhteensä 121 vuotta kuritushuonetta.

Toukokuun alkupäivinä päättyi sota hallituksen joukkojen täydelliseen voittoon. Maa oli puhdistettu kapinallisten joukoista ja venäläinen sotaväki oli poistunut maasta tai riisuttu aseista. Näin oli kapinan kukistamisesta samalla muodostunut Suonten vapaussota. Hallituksen joukkojen voitto saavutettiin raskaiden taistelujen jälkeen, joita tukemaan maahamme olivat saapuneet Saksan sotavoimat. Saksalaisten joukkojen olo maassamme ei kuitenkaan muodostunut pitkäaikaiseksi ympärysvaltain sodassa saavuttaman voiton johdosta marraskuussa 1918 Saksassa tapahtuneen vallankumouksen takia. Saksan uudet vallanpitäjät voittajain vaatimuksesta kutsuivat joukkonsa pois Suomesta. Suomen ja Venäjän väliset suhteet vahvistettiin sitten lokakuun 14 päivänä 1920 solmitussa Tarton rauhassa.

Seuraavassa listassa on 15 valkoisten puolella kuolleiden sekä 22 punaisten puolella kuolleen tai kadonneet räisäläiset tiedot:  sodassa 1918 kuolleet tai kadonneet


Takaisin etusivulle