Työ talvisella lumikaudella oli varmasti raskasta. Oman perheen ja kodin hyväksi kuitenkin jaksettiin ahertaa. Särkisalon suurnuotan miehiä Apajasaaren rannassa 1936. Oik. Yrjö Karonen, Vilho Lukkaroinen, Heimo Vuoristo, Antti Matikka, Pekka Hynninen, Sulo Paukku, Mikko Puputti, Matti Pokkinen, Eino Tiilikka, Väinö Karvonen ja Mauri Puputti.

Talvikalastus oli Särkisalossa mainittava tekijä niin lisätienestin kuin kylän ja muun lähialueen kalatarpeen ylläpitäjänä. Niinpä osa kylän talollisista perusti 1920-30 luvun vaiheilla Suurnuotta Osuuskunnan, johon kuului 12 hevosen omistavaa talollista, niin Rammasaaresta, Hovinsaaresta kuin Salokylästäkin.

Osuuskunnan tuki- ja kokoontumispaikka oli Ranta-Haikosten talo ja piha-alue. Nuotanvetopäivinä sinne kokoonnuttiin aamulla klo 7, jolloin talon naisväen toimesta saatiin aamupuuro ja teetä. Nuotalle lähti joka kerta 12 miestä ja 4 hevosta. Tämä merkitsi myös sitä, että joka kolmas päivä hevonen oli myös nuotalla.

Nuottakaluston siirtely tapahtui seuraavasti: 1. hevonen oman rekensä lisäksi veti nuottakopparekeä ja kala-astioita, 2-3. hevoset, omien rekiensä lisäksi kummallakin forottikelkkareki, uittosalot köysineen, uitto-
hangot ym. apuvälineet. 4. hevonen oman rekensä lisäksi veti kalakopparekeä, koreja ym. tarvikkeita. Edellä mainitun lisäksi kunkin hevosen kuormaan tuli 3 miestä.

Miten itse nuotanveto tapahtui: Laski, eli avanto josta nuotta lasketaan veteen, tehdään joukolla, paitsi 2 tuuramiestä - 1 kummallekin reidelle menee tekemään uittosalko-köysi ja forottikelkka-avantoja. Kun tuuramiehet ovat tarpeeksi edenneet, lähtevät uittosalkomiehet etenemään 1 mies kummallakin reidellä ja näiden edettyä tarpeeksi on forottikelkkamiesten vuoro, eli varsinainen nuotan kuljetus alkaa. 2 miestä ja hevonen kummallakin reidellä. Kelkka pysäytetään sopivan uittoavannon luona, köysi vetäistään avannosta ja kietaistaan kelkan pyörivälle kelalle ja 2-miehen voimalla sekä vääntötankoa käyttäen saadaan nuotta kulkemaan eteenpäin. Näin toimitaan kummallakin reidellä ja vaihdot seuraaville avannoille suoritetaan eri aikoina ettei nuotta kokonaan pysähdy. 4 miestä jäi varsinaisesti nuotan avantoon laskuun ja nuotan häipyessä veteen viedään 2 siellä olevaa hevostaja kalusto nopeasti saatiin, eli nuotan poisottopaikalle sekä ruvetaan avantojen tekoon.

Nuotta ja muu kalusto jätettiin yöksi sopivan saaren rantaan tuulelta suojaisaan paikkaan, itse nuotta peitettynä. Nuotan apajapaikat oli tarkasti määritelty. Nuotta vedettiin aina selältä päin, joko mantereen tai saaren rannan lähelle. Apajan pituus oli n. 400-500 metriä ja aisojen leveys n. 40 metriä. Oli mielen-
kiintoista katsella, kun nuottaisäntä Haikonen kaivoi povestaan mustan vahakantisen muistikirjansa, johon oli maamerkein joka. suuntaan merkitty apajan kulku. Vuoksen vesistössä oli paljon ns. uppotukkeja, myös karikoita ja isoja kiviä.

Kun nuottaa saatiin avannolla 10 miehen voimalla vedetään ylös, on 2 miehellä erikoistehtävä. Ennen saatinavantoa on pienempi avanto, jossa koko ajan lyödään ns. "porkkaa". Seipään päähän on tiukasti kiinnitetty purkki tai pieni ämpäri, suu alaspäin, jolla lyödään veteen poreita kalojen karkoittamiseksi nuotan perälle. Sama tarkoitus on toisen miehen saaren tai mantereen rannasta hakema pieni puun latvus, jota saatinavannon etuosassa heilutella ylösalas.

Syystalvella pystyttiin vetämään vain 2 apajaa päivässä, päivän lyhyydestä ja usein raskaista ja huonoista keleistä johtuen. Kevättalvella vedettiin 3-4 apajaa päivässä. Nuottamiehillä oli tärkeää olla tietyt suoja-asusteet, kuten nahkaesiliina, pitkävartiset käsineet (tepuskat) hihansuitten ja ranteiden suojana sekä tilavat kumiteräsaappaat johon mahtui syylingit.

Nuottamiesten palattua. noin klo 4-5 ip. oli Ranta-Haikosten piha-alueella kalanosto- ja huutokauppa-
tilaisuus. Arvokalat, kuten hauet, lahnat ja isommat ahvenet välitettiin Herman Haikosen tai Pekka Puputin toimesta Viipuriin, M. Ruposen sekalinja-autolla sikäläiseen kalatukkuun. Muita kaloja myytiin joko kilottain halvalla tai huutokaupattiin koreittain (vast.) eniten tarjoavalle, jopa joskus ilmaiseksi kun ei ollut ostajia. Niinpä kylällä ja naapurikylissä liikkui hevosella kalakauppiaita, myyden pienlahnoja, särkiä, pienahvenia ja sulkavia taloihin.

Kaloista saadut tulot jaettiin osakkaille ennen joulua ja keväällä nuottakauden päätyttyä, tietysti vähentäen Ranta-Haikosten naisväen palkkiot ja tarvikkeet. Oli myös itsestään selviö, että nuottamies sai ottaa kotiinsa kaloja tarpeittensa mukaisesti ilman korvausmerkintöjä. Arvokaloja ei liioin otettu kuin joulun alla, jokaiselle suunnilleen samalla mitalla.

Osuuskunnan jäseninä olivat ennen talvisotaa:

Karoset (Yrjö Karonen)	 		Salokylästä
Sulo Paukku 				"
Matti Pokkinen (Mattilaisen Matti)	"
Tiilikat (Eino Tiilikka) 		"
Karvoset (Albertti Karvonen)		"
Musakat? (Heimo Vuoristo, palk.)	"
Viktor Aikäs (Mauri Puputti, palk.)	"
Veikko Aikäs (talvi 1938/39)		"
Juho Haikonen (vanha isäntä)		", Osuuskunnan isäntä
Vilho Lukkaroinen			Rammansaari
Mikko Puputti				"
Pekka Hynninen				Hovinsaari
Antti Matikka				Marttilankolkka

Veikko Äikäs

Teksti julkaistu Räisäläisessä 4/1999.