Novgorodin ja Moskovan valtakausi


Novgorodin valtioalue jakaantui hallinnollisesti viiteen osaan eli viidennekseen. Suomen-Karjala kuului ns. Vatjan viidennekseen. Vatjan viidenneksessä muodosti Karjala oman hallintoalueensa, Korelan linnaläänin, jonka hallinto-keskuksena oli Karjalan kaupunki eli Korela, Käkisalmi. Linnalääni jakaantui seitsemään pitäjään eli pokostaan.

Käkisalmi lähimpine ympäristöineen muodosti Kaupungin pokostan. Siihen kuuluivat myöhemmät Räisälän, Kaukolan ja Käkisalmen pitäjät. Tämän samoin kuin muidenkin Karjalan pokostojen oloista 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa antaa valaistusta Novgorodin Vatjan viidenneksen henki- ja vero- kirja v:lta 1500. Se onkin ainoa lähde, joihin kyseisen ajan oloja selvitettäessä voidaan turvautua.

1400-luvun loppuun tultaessa on Räisälän asutus jo melkoisesti voimistunut siitä, mitä se oli rautakauden päättyessä. Rautakauden asutusta valaisevat kaivaukset ovat tuoneet esiin vain suhteellisen harvoja asuinpaikkoja. Verokirjan laatimisen aikoina on asutus jo huomattavasti tihentynyt. Verokirjan mukaan on koko kaupungin pokostassa 133 kylää. Aivan kaikkien kylien sijaintia ei ole voitu tarkalleen määrätä, mutta jokseenkin suurella varmuudella näistä kylistä tulee Räisälän osalle 54. Kaukolaan kuului 47 ja Käkisalmeen 9 kylää. Sitä paitsi oli näiden seutujen väkeä asettunut asumaan ns. Taka-Karjalaan. Kaupungin pokostan kyliä mainitaan nimittäin myöhemmissä Rautjärven, Ilmeen, Parikkalan ja Uukuniemen pitäjissä, nähtävästi Kaupungin pokostan entisillä erämailla. Tällaisia kyliä on kaikkiaan 23.

Räisälän hovin Kalmistomäki.

Kylien nimet ovat venäläisessä asussa, eikä monellakaan ole vastinetta myöhemmässä nimistössä. Vieraan kuoren alta paljastuvat kuitenkin seuraavat kylännimet: Kaliston kannas (Tarhalassa), Tiura (Tiuri), Mervegala (Makkola), Palvagala tai Valgoma (Unnunkoskella), Sergisela (Särkisalo), Melnitsa (Myllypelto), Kankaankylä (Särkisaron Satokylä), Sojakkala (Särkisalo n:o 4), Räisälän kylä, Helisevänkylä, Tverdilovo (Virtelä), Limbujevan lahden kylä (Leipälahti), Neitsytkallio, Hyttyän kylä (Hytintahti), Suuren kedon kylä (Lokinanpelto), Kiselevo (Kiisanlahti), Humalaisten kylä ja Lotshela (Luotsanlahti). Nämä nimet edustavat vain pientä osaa verokirjassa mainituista kylistä. Mutta toisaalta on huomattava, että esimerkiksi Räisälä-nimisiä kyliä mainitaan useita.

Kylien pelkän lukumäärän perusteella voisi saada väärän käsityksen asutuksen määrästä ja tiheydestä. verokirjan kylät olivat nimittäin hyvin pieniä. Räisälässä oli kaikkiaan vain 77 taloa, joten kylää kohden tuli keskimäärin 1,4 taloa. Useimmissa kylissä oli vain yksi ainut talo.

Asutus oli keskittynyt vesistöjen varsille. Unnunkosken ympäristöön oli muodostunut tiheä asutuskeskus. Toinen asutussikermä oli Ivaskan-Neitsytkallion välisellä alueella Vuoksen ympärillä sekä Vuokseen luoteesta laskevan vesireitin, Helisevänjärvi (Niskajärvi)-Killatsunkoski-Tietäväjärvi-Ukonkoski, varrella. Tällä alueella olivat suunnilleen puolet verokirjan mainitsemista Räisälän kylistä. Ivaskan-Tekemälahden välisen Vuoksen juoksun keskeistä merkitystä Räisälän silloisena asutuskeskuksena kuvaa sattuvasti se, että tätä osaa Vuoksesta kutsutaan Räisälän joeksi. Pienempiä asutusryhmiä oli Särkisalon sekä Tiurinkosken tienoilla. Humalaisissa oli pari kylää.

Tarkkaa asukaslukua verokirja ei ilmoita, sillä siinä on huomioitu vain täysikasvuiset, veroa maksavat mieshenkilöt. Todennäköinen asukasmäärä saataneen, kun verokirjan henkilömäärä kerrotaan kuudella. Kun Räisälän kohdalla hengille kirjoitettujen luku oli 113, on Räisälän asukasluku siten ollut vuoden 1500 tienoilla noin 675 henkeä. Koko Kaupungin pokostan asukasmäärä, huomioon ottaen myös Taka-Karjalassa sijaitsevat kylät, oli noin 1625 henkeä. Hengille kirjoitetusta Räisälän väestöstä oli lääniherroja 1, tilallisia tai heidän perheisiinsä kuuluvia 33 ja talonpoikia 77 sekä kyytimiehiä 2.

Talonpojat eivät itse omistaneet viljelemäänsä maata. Karjalaiset heimomiehet olivat menettäneet maanomistusoikeutensa vieraille valloittajille. He olivat lääniherrain, tilallisten tai luostarien alustalaisia. Nämä olivat muukalaisia ja edustivat vierasta valtaa. Novgorodin valtakautena oli Räisälässä maita Novgorodin arkkipiispalla, novgorodilaisilla lääniherroilla ja tilallisilla sekä Iuostareilla ja kirkoilla. Kun Moskovan suuriruhtinas 1478 teki lopun Novgorodin itsenäisyydestä, menettivät niin arkkipiispa kuin lääniherratkin maansa suuriruhtinaalle, mutta sen sijaan tilalliset sekä luostarit säilyttivät tiluksensa. Verokirjan mukaan oli Räisälässä lääniherroilla 10 taloa ja 12 obsaa, tilallisilla 57 taloa ja 56 1/2 obsaa, Iuostareilla ja kirkoilla 5 taloa ia 4 1/2 obsaa sekä kyytimiehillä 5 taloa ja 5 obsaa. Obsa oli verokirjan varsinainen veroyksikkö. Siihen laskettiin alkuaan kuuluvan niin paljon maata kuin mies ja hevonen voivat viljellä, mutta sen suuruuteen näyttävät vaikuttaneen myös maanlaatu sekä taloon kuuluvat muut etuudet.

Lääniherrat olivat moskovalaisia pajareja. Räisälässä läänityksiä omistavista lääniherroista asui David Mikitanpoika Putjatin Valgovalan kylässä, joka sijaitsi Unnunkoskella. Moskovalainen Savinien perhe lienee saanut räisäläiset läänityksensä vasta verokirjan tekemisen jälkeen, eivätkä tämän perheen jäsenet asuneet sittenkään Räisälässä.

Tilalliset lienevät olleet suureksi osaksi novgorodilaisia. Novgorodin kukistumisenkin jälkeen he saivat vähäpätöisyytensä takia pitää maansa. Tämä tilanomistajien luokka oli muodostunut ruhtinaan aikaisemmasta henkivartija-väestä. Räisälän tilalliset omistivat 2-9 taloa, mutta joillakin saattoi sitä paitsi olla tiluksia muissakin pokostoissa, Kaupungin pokostan huomatuimpia tilallisia olivat Rokuljskin perheen jäsenet. Näistä omisti Grigori Iivananpoika Rokuljski Räisälässä, Kaukolassa ja Käkisalmessa 18 taloa, Mikita Paavalinpoika Rokuljski yksinomaan Räisälässä 7 taloa, Iisak Paavalinpoika Rokuljski Räisälässä, Kaukolassa ja Käkisalmessa 7 taloa ja Mikifor Jaakonpoika Rokuljski Räisälässä 6 taloa sekä Taka-Karjalassa 3 taloa. Rokuljskeilla oli tiloja myös Sakkolan pokostassa.

Karjalan kaupungissa eli Käkisalmessa sijaitsevalla Ylösnousemuksen kirkolla oli Räisälässä ja Kaukolassa 4 taloa sekä samassa kaupungissa olevalla Nikolain luostarilla samoissa pitäjissä 5 taloa sekä lisäksi Taka-Karjalassa 4 taloa.

1400- ja 1500-lukujen vaihteessa ei metsästyksellä ja kalastuksella enää Vuoksen seutujen elinkeinoelämässä ollut sitä valta-asemaa, mikä niillä varmaan aikaisemmin oli ollut. Eränkäynnin kukoistusaikaa olivat Voionmaan arvioinnin mukaan olleet 11.-13. vuosisadat. Tänä Karjalan "turkiskautena" oli Kannaksella muun arvokkaan riistan ohessa elänyt vielä mm. majava, jonka pyyntipaikkoja mainitaan Pähkinäsaaren rauhankirjassa aivan Räisälän rajan lähettyvillä. Räisälänkin erämiehillä lienee ollut vielä rauhansopimuksen takaama oikeus tämän jalon riistan metsästykseen mainituilla pyyntipaikoilla. Kaupungin pokostasta Taka-Karjalaan - Rautjärvelle, Ilmeelle, Parikkalaan ja Uukuniemelle - levinnyt asutus on sekin epäilemättä merkkinä siitä, että mainitut seudut ovat olleet Vuoksen rantamien asukkaiden vanhoja takamaita, joissa metsästystä ja kalastusta harjoitettiin. Kalastukselle vanhat rintamaat iarjosivat yhä erinomaisia mahdollisuuksia. Vielä vuosisatoja myöhemminkin Räisälässä oli tuottoisia kalastamoja.

Tiurinlinnan vallin jäännöksiä.

Maanviljelys oli jo 140O-luvulla saavuttanut pääelinkeinon aseman. Vero-kirjasta saa helposti sellaisen käsityksen, että Etu-Karialassa oli peltoviljelys voittanut jo kaskiviljelyksen, mutta todellisuudessa kaskiviljelys oli vieläkin hallitsevana viljelysmuotona. Räisälässä, Etu-Karjalan vanhalla keskusseudulla, näkyy peltoviljelyskin sentään jo melkoisesti levinneen. Sitä osoittaa se, että Räisälän joen varrella sijaitsevissa monissa kylissä talonpojat maksoivat verona puolet viijasta, kun sen sijaan kaskimaista vielä paljon myöhemminkin oli tapana suorittaa kolmannes sadosta.

Pääviljana oli koko Etu-Karjalassa ruis, joka myöhemminkin ori varta-asemassa kaskiviljana Käkisalmen-Karjalassa. Ohraa ja kauraa viljeltiin niin ikään, lisäksi pellavaa ja humalaa. Karjanhoito oli hyvin alkeellisella kannalla. Heinää saatiin vähän. Taloa kohti voitiin pitää ehkä lehmä tai kaksi. Lampaanhoitoa harjoitettiin myöskin. Verotusyksikköinä olivat edellä mainittu obsa ja aura sekä Taka-Karjalassa jousi. Auraan laskettiin kuuluvaksi kolme obsaa. Jousella tarkoitettiin täysi-ikäistä, veroa maksavaa miestä. Veroteknillisesti obsa ja jousi vastasivat toisiaan.

Suuriruhtinaalle maksettiin obsaveroa kaikesta obsille merkitystä maasta. Kuitenkaan ei tämän veron suuruudesta mainita yhtään mitään. Eräät suuri-ruhtinaan esittämät vaatimukset antavat aihetta otaksua, että veroa olisi kannettu 7 tenkaa obsalta.

Talonpojat suorittivat lääniherroille, tilallisille ja luostareille aprakkaveroa. Tämä vero katsottiin vuokraksi talonpoikain viljelyksessä olevasta maasta. Veron määrä näyttää riippuneen maanomistajien ja talonpoikain keskeisistä sopimuksista, sillä verokirjassa on esimerkkejä, jotka osoittavat, että taloista, joiden obsamäärä oli samansuuruinen, maksettiin kuitenkin aprakkaveroa eri tavoin. Talonpoikien varallisuus ja jotkut muut seikat lienevät vaikuttaneet veron suuruuteen. Vero maksettiin luonnontuotteina ja rahana. Veroesineiden laatu osoittaa jo maanviljelyksen vakaantunutta asemaa Vuoksen seuduilla. Tavallisimmin maksettiin verona kolmannes viljasta, mutta Räisälässä monin paikoin myös puolet viljasta. Lisäksi annettiin muita luonnontuotteita: pellavia, voita, juustoa, olutta sekä oinaita. Joskus suoritettiin osa aprakkaverosta rahanakin.

Lääniherrain tai tilallisten palveluksessa olevalle isännöitsijälle eli kylän-voudille talonpojat maksoivat isännöitsijänveroa. Vero suoritettiin rukiina, kauroina ja pellavina. Maaherra ja hänen apunaan olevat virkamiehet kantoivat ns. tuomiolunastusta, so. oikeudenkäyntikulut sekä sakkorahat asukkailta. Varsinaisten verojen lisäksi talonpojat joutuivat huolehtimaan veronkantajien ja heidän seurueensa elatuksesta silloin, kun nämä liikkuivat paikkakunnalla.


Takaisin etusivulle