Kansanopiston opintomatka


Kauppaneuvos Juho Lallukan kotipitäjäänsä perustama ja ylläpitämä Räisälän kansanopisto tähtäsi oppilaittensa yleissivistyksen kohottamiseen. Se pyrki antamaan sellaisia tietoja ja herätteitä, jotka edistävät nuorten yksilöllistä kehitystä ja käsitystä omasta vastuusta kansalaisina ja yhteiskunnan jäseninä. Opisto jakoi oppilaille myös maatalouden kannalta tärkeitä tietoja ja taitoja. Lisäksi se ohjasi oppilaitaan julkiseen esiintymiseen ja yhdistystoimintaan järjestämällä heille lausunnan ja puhetaidon opetusta sekä harjoitus- ja keskusteluiltoja. Kansanopistossa pidetyt kurssit, juhlat ja vierailut vielä täydensivät nuorten tietoja ja taitoja.


Yhteys entiseen opinahjoon ei kaikilta katkennut. Kansanopiston Toveriliiton kesäjuhlavieraita 1927.

Opiston oppilaille järjestettiin aina lukuvuoden päätyttyä opintomatka ja retkeily muualle maahan. Helvi-sisko kuvasi oman opistoaikansa matkaa "mejjjä omal kielel" seuraavaan tapaan:

Miu aikanai tehtii Räisälä kansanopistost yhteine opintomatka Viipurii. Se ol miu ensimäine käiynti meijjä maakunna pääkaupungis, jo siit tulki sellane, et mie en osant sitä ielt päi ies aavistaa. Enne tätä reissuu mie oli jo käynt Käkisalmes jo tiesi iha tarkkaa mite siel mäntii rautatieasemalt toi laivarannast kaupunkii. Mut enhä mie osant kuvitella, et Viipuri asemalt kaupunkii pääsemine ois nii mone mutka tahan, niiku se ol.

Tauno-serkku ol käynt monta kertaa Viipuris ja hää varotti minnuu ieltkäsi, et kuha määt sin, ni sit sie huomaat, et Käksalm ei uo yhtää mittää Viipurii verrattun. Tauno sano, et ku sie kävelet esmerkiks Viipuri kovul, ni eteheis voip yhtäkkii töksähtää iha ku oikia ihmine. Ja aluks näyttää silt, et haä tulluo iha sinnuu koht. Mut jos pysähyt ja meinaat käyvä häne kanssaa torinoimaa, ni koht huomaat. et hää ei liiku mihikää. Ja ku viel vähä aikaa siin hölmäilet, ni näät, et eihä hää oikia ihmine uokkaa, vaa näyteikkunas seisova ihmise malli.

Myö lähettii matkal Räisälä kirkolt linja-autol ja ajettii Sairala asemal. Sielt myö siirryttii Viipurii menevää junnaa. Junamatka suju oikei mukavast jo Viipurii myös tulla puhallettii siin puol kymmene mais illal. Enneko meijjä yl 20 henge porukka pääs lähtemää junast, opisto johtaja ltkone sano, et jos kenel sattuu olemaa Viipuris sukulaisii, ni saap männä heijjä luoksie yöks eikä tarvitse lähtii muihe kans yhteisie korttierii. Lisäks hääi kysy, et onks kakil iha varmast yöpaikka tiijos, nii ettei kukkaa vaa jäis kaupunkii seikkailemmaa.

Meitä ol neljä tyttyö samas sakis. Miu lisäks yks Räisäläst, yks Pyhäjärvelt ja yks Sakkolast. Sil toisel Räisälä tytöl ol Viipuris sukulaisii, joihe luon hää ol enneki käynt. Hää pyys meitä toisii lähtemää kanssaa sukulaisiisa yöks ja sano, et siel on tillaa vaik mil mital. Myö toiset suostuttii ilomieli häne tuumaase ja oltii iho varmat, et kylhä Räisälä tyttö ossaa Viipuris liikkuu. Sen vuoks myö vastattii johtaja Itkoselki, et meijjä puolest aina on kaik iha selvää. Niihä myös luultii, mut luulo ei oltkaa tiijo väärtti. Se myö tultii myöhemmi näkemää.

Myö ei pijetty junast poistumisel mittää kiirettä, vaa köpäjettii vaunus mitä lie köpräjettyki nii kaua, et jäätii iha viimesiks. Siin samas myö seurattii, et mite niil meijjä ies mänijöil käyp. No eihä heil mitekää käynt. Hyö vaa männiit ommii mänöjää. Mut ko myö itse sit päästii vaneras-kiloihe kans ulos vaunust, ni toisist opistolaisist ei näkynt ennää jälkiikää, vaa joka paikka ol nii täys outoi ihmisii, nii ku musta pilv ois peittänt koko asema. Ja sit yhtäkkii se musta pilvki hävis jo kaik ihmist sen mukan, nii ku maa ois heijjät nielt. Ja maaha heijjät ol tavallaa nieltki, seki selvis meil myöhemmi.

Sillo myö alettii haimailla, et mitä täs oikei tapahtu ja mite myö päästäs kaupunkii. Vaik kaupunk näky asemapiha alapuolel, ni sin mänemine ei oltkaa nii helppuo ku outo vois luulla. Myö alettii kiertää asemalaiturii ies takasii jo etsii aukkuo, mist päästäs kaupungi puolel. Mut ei myö sellasta löyvetty. Ja voik rnyö mite tiukattii silt toiselt Räisälä tytölt, et näytä nyt mite täält päässää pois, ni hää ei osant virkkaa ies "Vennää sannaa", vaa ol yhtä hölmö ku myö toisetki. Sen jälkee myö olettii oikei tosissaa etsii asemarakennuksest sellasta ovvii, mikä johtas kaupunkii. Mut ko myö mäntii yhest ovest sissää ja toisest ulos, ni aina myö jouvuuttii osemapiha puolel sammaa paikkaa mist ol lähettyki.Tätä lenkkii myö tehtii senki seitsemäi kertaa enneko uskottii et ei myö sitä kautta mihikää päässä. Välil myö jouvuttii osema toimistohuoneisiiki, mis istu pöytii ääires hienonäkösii miehii. Sielt myö kuitenki käännyttii äkkii takasii ja työnnyttii lähimmäst ovest ulos. Sisäl olliet ihmiset katsoit meitä aina ihmeissää, mut hyö ei ehtiniet kyssyy meilt mittää ku myö ol jo häivytty pois näkyvist.

Tätä toimistokierrosta myö tehtii yhä uuestaa ja uuestaa, mut kaupunkii johtavaa reittii ei vaa löyvetty. Kerra myö nähtii asemalaituril kaks poliisiiki. Hyö katseliit meitä vähä pitkää, mut ei kuitekaa virkkaniet mittää. Sillo jonku päähä pälkäht, et kysytää konstaapeleilt tietä kaupungi puolel. Mut toiset sannoit siihe, et uot sie iha hupsu. Eihä myö sitä voijja tehhä. Joha hyö luulisiit, et myö ollaa maalaisii.

Asemapihal kierrelles myö nähtii monta kertaa päärakennukse vieres olliet rappusetki. Ne näyttiit johtava suoraa maa-al. Niitä myöte myö ei kuitenkaa uskallettu lähtie seikkailemmaa, vaa arveltii et jos myö se tehhää, ni sit vasta myö liemie jouvutaa. Ja kukaties ei päässä en-nää ikänää ihmisii ilmol.

Ku asemalaituri kautta ei löytynt ulospääsyy, ni myö siirryttii vähitelle ratapihal ja alettii tutkii, et pääsiskö sielt joteki kaupunkii. Ja nii myö tallusteltii ratapihhaa myöte ja jouvuttii kerra Papula-silla kohalki. Siel myö nähtii entistä selvemmi mite kaupungi kotuloil autot huristelliit ies takasii, ihmist käveliit toi aijjoit vossikoil mikä mihiki ja valot loistiit. Kaupungi puolel näytti ollie niiku taivaa riemu. Mut meijjä tyttöparkoi sielut olliit pimijät ku syksyne yö, eikä pientäkää toivokipinää näyttänt oleva meijjä päässemiseks pois pintiest.

Siin vaihies se Pyhäjärve tyttö alko jo pusertaa itkuuki. Myö toiset ei kuitenkaa oltu yhtä herkkii vaa koitettii lohuttaa häntä ja selittää, et eihöhä myö täst viel joteki selvitä. Ja taas myö jatkettii rattaa myöte tallaamista. Sillo joku asemamies huus koval äänel: "Pois tytöt sielt ratakiskoloi välist. Ei siel saa kävellä, jäätte vielä juna al." Meijjä ei auttant muu ku jättää ratakiskot ja noussa vähä ylemmäs ratapihal.

Siel myö huomattii rautatiealuee ympäril laitettu lankkuaita. Ja se anta meil uusii ajatuksii ja uutta toivuo. Myö alettii kiertää sitä aitaa ja tutkii tarkkaa, et löytyskö siint sellasta rakkuo, mist pääsis pujahtammaa kaupungi puolel. Mut mittää sellasta ei löyttynt. Tietäähä ne viipurlaiset. Ne ku tekkiit lankkuaijjanki, ni se ol tehty. Ei siihe jätetty ylmääräsii porsaareikii.

Aijjalautoi yläpäät ol viel terotettu vissiiki sitä varte, ettei kukkaa pääsis kippuumaa toisel puolel. Mut ei myö sitäkää säikytty vaa tuumittii, et jos jostai löyvettäs lankupätkä, ni pantas se aitaa vaste pystyy. Ja sitä myöte vois ensiks yks tyttö kivuta aijja yl ja auttaa toiset pois pintiest. Mut vaik myö nuohottii ratapihal kaik maholliset paikat, ni ei vaa löyvetty pientäkää lankupätkää. Sen jälkie myö alettii etsii vahvaa köyttä, sellasta enne vanhaa käytettyy varppinuoraa, minkä avul ois voitu keinotella itseimme ja vaneraskit aijja toisel puolel. Vesperä tul kuiteki siitki hommast. Mittää ei löyvetty.

Kello alko olla jo puoleyö mais, mut myö tytöt vaa kierrettii Viipuri ratapihhaa ja etsittii lankupätkää ja varppinuoraa. Ja välil käytii taas tekemäs entist kierrokset asemalaituril ja niis toimistohuoneis, joihe ovet olliit viel auk. Ku myö sit taas kerra marnittii asemarakennukse ympäril, ni yks tyttö sano et hänel alkaa olla vähä hätä ja hänen pitäs päässä ulkohuoneesie. Tätä uutta pulmaaa mietittäis myö huomattii, et sen meijjä aikasemmi pelkäämä maa-al johtava montu yläpuolel ol painettu suuril kirjaimil: ULOSKÄYNTI. Myö arveltii, et se voip vällei merkitä sitä, et siel montu pohjas on jossai ulkohuone. Ja hätä ku ei luve lakkii, ni myö alettii varovast hiipii niitä rappusii alaspäi.

Ja voitteks työ arvata. Yhtäkkii meijjä töppöst tömähtiit tasase maa pinnal jo myö seista töllis-tettii Viipuri kavul. Mie en ossaa kuvata sitä riemuu mitä myö tunnettii. Meist tuntu iha silt, niiku ois saatu nykyses lotos päävoitto. Ja siin riemus unohtu se yhe tytö hätäki. Kello ol sillo jo paljo yl kahetoist ja uus aamu alko sarastaa. Eikä raitiotievaunutkaa ennää kulkeniet mihikää. Meil ol kuiteki tolkkuu viel sen verra jälel, et otettii vossikka ja ajettii sil sen toise Räisälä tytö sukulaisii luoks.

Peril päästyy taloväk ihmettel, et mist kummast myö kesel yötä tullaa. Eihä heijiä tietääksie siihe aikaa Viipuri asemal saapunt ennää yhtää junnaa. Mut myö ei häkellytty vaa selitettii totisil naamoil, et meijjä juna ol vissii myöhäs ja et ei myö viivytelty missää, vaa ajettii suoraa päätä heijjä luoksee het, ku vaa päästii kaupunkii. Siint myö ei sen sijjaa virketty mittää mite kaua meilt män aikaa asemalt pois pääsemissie.

Seuraavan päivän myö liityttii toisii opistolaisii joukkuo eikä puhuttu halastuu sannaa koko seikkailuist. Siit myö ol sovittu ieltkäsi, niiku siitki, et myö ei hiiskuta asjast millokaa mittää. Mut ku tuost tappauksest on jo kulunt yl puol vuossattaa, eikä entistä Viipuri asemaakaa uo olemas, mie en malttant ennää pittää suutai kii, vaa tulin sen täs haastanieks.

Nyt ku mie uon teht kaks evakkomatkaa ja näht monta muuta lemiää, mie luule kuiteki, et jos mie viel joutusi samalaisel opintomatkal ni tuski mie ennää entisel Viipuri asemalkaa sokenisi. Mie vällei ottasi jo lähteissäi mukkaa lankupätkä, kukaties vähä varppinuoraaki.

Teksti ja kuva: Väinö Paavilainen / Virka älä mittää kirja


Takaisin etusivulle