Muistelmia maanhankinnan ajoilta


(Raisäläinen lehti 1/1957)

Yli 10 vuotta on jo kulunut siitä, kun maataloussiirtoväelle aloitettiin etsiä elintilaa täältä tynkä-Suomen puolelta. Allekirjoittanut kuului maansaajien edustajana 31. Maanlunastuslautakuntaan, jonka toimintapiiriin kuuluivat Euran, Köyliön, Säkylän ja Honkilahden kunnat. Muistelen nyt heinäkuun 4. päivää 1945, joka oli ensimmäinen toiminnanpäivä ja sen päivän raskasta matkaa Eurasta Köliön Peräkallion alueelle. Täällä oli määränä tarkastaa aluetta, jonka Köliön Vanhakartano oli vapaaehtoisesti tarjonnut valtiolle siirtoväen asuttamiseksi. Tällä matkalla oli mukana lautakunta kokonaisuudessaan sekä Köyliöstä pari paikallista asiantuntijaa, jotka opastivat meidät suoraan metsän poikki Peräkallioon. Matkalla oli lisäksi tarkasteltavana eräs suoalue, jota kairattiin tarkoitusta varten teetetyllä maakairalla.

Allekirjoittanut oli hiukan jännittynyt. Tämmöistäkö se siirtoväen asuttaminen sitten onkin, itsekseni arvelin. Mutta siitä suosta jännityskin laukesi, kun kaikki yksimielisesti totesivat, että suo oli vasta sillä asteella, ettei se kelpaa edes peltoturpeeksikaan ja että kuluu aikaa vielä ainakin 1000 vuotta, ennen kuin voidaan ajatella suon ottamista viljeltäväksi.

Jatkoimme matkaa ja saavuimme Peräkallioon, joka silloin oli aivan luonnontilassa olevaa maata. Sitäkin kairasimme muutamia tunteja sieltä täältä ja totesimme sen olevan edes osittain kelvollista maatalousmaaksi. Mukanamme ollut metsänhoitaja tarkasteli luovutettavat metsäalueet. Allekirjoittanut kävi lautakunnan puheenjohtajan kanssa lähimmässä talossa ottamassa selkoa tietiemahdollisuuksista ynnä muista liikennettä koskevista seikoista. Paikalliset asukkaat olivat sitä mieltä, että sinne saa tyydyttävät tilat.

Pika-asutuslautakunnan aikana oli jo ollut vireillä alueen asutukseen ottaminen. Lähistöllä virtaavan Sonnilanjoen perkaus oli tällöin jo alajuoksulla alulla ja pistäydyimme myös perkaustyöitä katsomassa. Euraan palattuamme totesin itseni sekä ruumiillisesti että henkisesti kovin väsyneeksi. Ajattelin, että tämmöistäkö tämä meidän karjalaisten asuttaminen todella on.

Sitten alkoi särkisalolaisia virrata Sakylään, ja heitä tulikin sinne miltei kaikki talot täyteen. Heitä alkoi yhtenään juosta lautakunnan toimistossa tiedustelemassa, milloin heille tilat annetaan. Ihmettelin, että mistä heille kaikille maata riittää, etenkin kun he miltei kaikki olivat oikeutettuja isokokoisten tilojen saajiksi. Kun olin tutustunut kansanhuoltolautakunnan antamaan tilojen luetteloon ja niiden kokoon, summittaisesti laskenut, miten paljon viljelysmaata saattaisi irtaantua asutukseen sekä arvioinut mitä tiloja pitäisi muodostaa yksistään särkisalolaisille, havaitsin, että rakoa oli enemmän kuin tarpeeksi.

Eräänä päivänä sitten tulivat Maatalousministeriöstä tiedotukset niistä maanviljelyskelpoisista maista, joille uusia tiloja oli määrä perustaa. Näiden joukossa oli eräs Latvasuo-niminen suoalue käsittäen useita satoja hehtaareja. Tällöin minulle valkeni, että siinä se sitten on se särkisalolaisten "Mustanojan viljelysaukea".

Lähipäivinä menimme aluetta kairoillamme tarkastamaan. Pian minulle selvisi ja sen selvitin myös lautakunnan toisille jäsenille, ettei tämä vastannut sitä aluetta, minkä särkisalolaiset olivat jättäneet, sillä se oli Suomen parhainta peltoa. Seuraavana päivänä jatkoimme kairausta edempänä suolla ja totesimme sielläkin olevan vain punaista rahkaa, siis ei vielä lahoamistilassa olevaa. Kun olimme eräällä suon rantakalliolla eväitämme syömässä, niin meille Säkylän maanluovuttajajäsenen Kaupin kanssa sukeutui tästä alueesta keskustelu. Me molemmat ihmettelimme, että mitä järkeä siinäkin on ollut kun tämmöiset rahkasuot on ilmoitettu maatalouskelpoisiksi maiksi. Kauppi oli oikein huolissaan ja sanoi, ettei täällä ollut edes kunnollisia rakennuspaikkoja, suon rantamatkin kun olivat yleensä kallioisia. Siihen allekirjoittanut vastasi, ettei se mitään haitannut, sillä meilläkin Karjalassa oli asuinrakennus kalliolla rakennettu eikä siitä ollut muuta haittaa kuin se, että ukonilmalla kauemmin tärisytti. Kauppi jatkoi, etteivät tänne tule asumaan edes rintamamiehetkään. Vastasin: "Saatikka karjalaiset"! Nakkasimme eväspussit selkään ja läksimme tallustamaan Puolimatkaan päin. Lautakunnasta lähetettiin ministeriöön ilmoitus, ettei suosta voitu ottaa asutukseen muuta kuin alkupäästä ehkä muutama kymmenen hehtaaria ja unohdimme koko suoalueen.

Eräänä päivänä ilmestyi toimistoon Bambergin Tähvo ja esitti pyynnön saada vapaa-ehtoisella kaupalla ostaa Mäkitalolta Latvasuon reunamassa olevan muutaman hehtaarin suuruisen peltokappaleen. Hyväksyimme hänen esityksensä, mutta sanoimme, että se on kylmä paikka, ison suon takia. Vaan Bamberg oli urhea ja niin hän vävynsä kanssa osti alueen, johon sitten vielä liitettiin metsämaata. He rakensivat ja asuivatkin muutaman vuoden tallissa, mutta kylmä siinä taisi tulla, koska he sen ennen pitkää jättivät.

Euran kunnassa ilmoitettiin olleen 1.000 hehtaaria maanviljelyskelpoista maata. Kaikki nuo alueet oli ilmoitettu eri liitteillä, ja kun lähemmin tarkastelimme, oli niitten tutkimuspäivämäärä sama, siis ilmoitusten mukaan oli yhdessä päivässä tutkittu 1.000 hehtaaria! Kun tästä mainitsimme lautakunnan puheenjohtajalle, niin hän lausahti, että se on hyvin lähellä humpuukia! Tämmöisiä ministeriön kautta tulleita ilmoituksia oli jokaisesta alueeseemme kuuluneesta pitäjästä. Kaikki piti tarkastaa uudelleen ja tehdä sitten uusi ilmoitus. Sinä kesänä sai olla evässäkki selässä harva se päivä, ennen kuin noin suuret alueet oli läpikayty vaikka vain päällisinkin puolin. Se oli tietenkin omiaan hidastuttamaan varsinaisten tilojen tekoja. Nämä ilmoitukset johtuivat siitä, kun maanhankintalain valmisteluvaiheissa oli myöskin ratkaistava siirtoväen sijoittamiskysymykset. Samalla oli summittaisesti otettava selkoa, kuinka paljon mistäkin kunnasta irtaantui maanviljelyskelpoista maata uusien tilojen perustamiseen. Vasta tällä pohjalla sijoitukset määrättiin.

Joka pitäjään oli asetettu ns. pitäjätoimikunnat, jotka joutuivat antamaan tiedotukset pitäjässä olevasta asutuskelpoisesta maasta. Nähtävästi juuri nämä toimikunnat ovat ilmoittaneet melkein kaikki suotkin maanviljelyskelpoisiksi, lähemmin tutkimatta niiden todellista laatua. Tämä tuotti räisäläisille suuren tappion. Ministeriössä pidettiin ohjeina näitä pitäjäntoimikuntien antamia tietoja. Muistan hyvin, kuinka Helsingin Säätytalolla lyötiin siirtoväen sijoitukset lukkoon. Räisäläisten puolesta Simo Lallukka silloin puheessaan lausui, ettei ainakaan Nakkilan pitäjää suljettaisi pois räisäläisten sijoitusalueesta, se kun pika-asutussuunnitelmissa oli määrätty räisäläisille. Niin vaan kävi, ettei tätä eikä meidän aikaisempiakaan toivomuksia otettu täysin huomioon, ja niin meiltä jäi maata puuttumaan. Näin joutui osa räisäläisistä lähtemään Satakunnasta pois.

Matti Kopra

Kauttuan Kiperjärvelle muodostettiin puolisen tusinaa evakkotiloja alueelle, josta vedet työnnettiin pois suurtehopumpulla kallioon louhittua syvää viemäriä pitkin.
Yksi Kiperjärvelle kotinsa rakentaneista oli Juho ja Aino Nikin perhe. Takana Sinikka ja Antero Nikki sekä Simo ja lrja Sankkila. Ukon ja mummon vieressä pojanpoika Markku sekä tyttärentytär Hannele.


Takaisin etusivulle