Kivikausi


Räisälän pitäjä sijaitsi Karjalan kannaksen koillisosassa. Sen pinta-ala oli vesistöjä lukuunottamatta 403,1 km2. Vesistöt Iisäsivät pitäjän kokonaisalaa huomattavasti, sillä pitäjässä oli erittäin runsaasti järviä ja jokia. Leimaa antavana koko Räisälän maisemakuvalle oli Vuoksi, joka halkaisi pitäjän etelästä pohjoiseen. Siihen yhtyivät monet muut pienemmät vesireitit.

Vuoksi ei esiinny vain Räisälän maisemakuvassa. Se on jättänyt omat jälkensä myös paikkakunnan vaiherikkaaseen asutushistoriaan. Asutus on nimittäin aina pyrkinyt keskittymään Vuoksen varsille, ja Vuoksi on aikanaan luovuttanut pitäjälle sen hedelmällisimmät viljelysalueet.

Kun ensimmäiset asukkaat saapuivat Räisälän seuduille, oli suurin osa pitäjää veden vallassa Laatokan vyörytellessä siellä laineitaan. Laatokan pinta oli näet silloin noin 21-22 metriä merenpintaa ylempänä. Sen vedet purkautuivat Heinjoen-Viipurin kautta Suomenlahteen. Laatokasta, Käkisalmen seuduilta, pisti laaja lahti lounaaseen Äyräpään ja Muolaan järvien suuntaan. Räisälästä kuului silloin vain pitäjän ylävämpi pohjoisosa kiinteään mantereeseen. Pitäjän itä- ja keskiosat olivat veden peitossa. Maaston korkeimmat kohdat kohosivat saarina näkyviin. Unnunkosken ja Helisevänjärven välillä oli runsaasti pieniä saaria. Osa Härskeensaaresta oli niin ikään kuivana. Purisevan harju muodosti etelästä pohjoiseen kulkevan saarijonon. Papinkankaan tienoot kuuluivat luoteesta mainittuun Laatokan lahteen pistävään niemeen. Torhonjärven rantamat olivat myös veden alla. Rantaviiva kulki järven itäpuolella Humalaisten kylän korkeimpien harjujen länsilaitaa. Konnitsanjoen laaksoa pitkin pisti pitkä lahdeke Kiimajärven suuntaan Pyhäjärven puolelle.

Pitkäjärven paalukodan rekonstruktiopiirros, Carl Bengtsin tekemä.

Kivikauden lopulla muuttuivat luonnonsuhteet kokonaan toisenlaisiksi. Maa kohosi hiljalleen. Luoteessa kohoaminen oli voimakkaampaa kuin kaakossa ja vesi alkoi sen tähden tulvia Laatokan etelärannalle. Vihdoin Laatokka puhkaisi itselleen sillä suunnalla Suomenlahteen uuden kulkuväylän, Nevan. Tämä on eräiden tutkijain mukaan tapahtunut viimeistään pronssikaudella, viimeisen esi-kristillisen vuosituhannen alussa. Laatokan pinta alkoi nyt hiljalleen laskea ja Räisälän tienoot nousivat vedestä.

Veden pinnan laskiessa hahmoittui Vuoksen pohjoinen laskuhaara. Unnunkosken ja Käkisalmen välille muodostui laaja järvimäinen selkä, joka myöhemmän historiallisen ajan venäläisissä lähteissä kulkee Uusjärven nimellä. Tätä pohjoista, Räisälän kautta kulkevaa haaraa myöten purkautuivat koko Vuoksen vesistön vesimassat Laatokkaan. Toisaalta säilyi vesiyhteys Heinjoen kautta Viipuriin vielä kauan. Keskiaikana ja uuden ajan alussa liikennöitiin Viipurin-Käkisalmen reittiä vielä melkoisesti, ja aina 1800-luvun puoliväliin asti on pienillä veneillä sen eniten maatuneissakin kohdissa kuljettu.

Räisälän tienoot ovat tulleet ensimmäisen kerran asutuiksi kivikaudella. Kaukolan-Räisälän saaristoinen rannikko tarjosi erinomaisia asuinpaikkoja kivikauden ihmisille, joiden toimeentulo oli suurelta osalta riippuvainen vedenantimista. Nämä alueet kuuluvatkin kivikauden rikkaimpiin löytöalueisiin maassamme.

Räisälässä näyttää kivikauden asutus keskittyneen pääasiassa pitäjän pohjoisosaan, mikä sen ajan luonnonsuhteiden kannaltakin on täysin ymmärrettävää. Pitäjän Iänsi- ja eteläosassa on vain pari huomattavaa löytöpaikkaa. Löytöpaikat ovat yleensä 21 metrin korkeuskäyrän yläpuolella, sillä sitä ala-vammat paikat olivat silloin - kuten edellä on esitetty - veden peitossa.

Kiinteitä asuinpaikkoja on todettu pitäjän pohjoisosassa Hytinlahden Sylijärvellä, Jouksemanjärven ja Yli-Pitkäjärven rannoilta sekä Rautakoprasta. Pitäjän länsiosassa on Papinkankaan asuinpaikka ja eteläosassa Teperinaho.

Hajalöytöjä on tehty Tiurin Hovikylästä, Särkisalosta ja Härskeensaaresta. Sakari Pälsi on tutkinut Pitkäjärven löytöpaikkaa. Se sijaitsee Yli-Pitkäjärven Rantapellolla Antti Huppusen omistaman Ollan talon maalla, noin puolen kilometrin päässä mainitun järven eteläkärjestä. Järvi on nyt melkein kokonaan maatunut, sillä se on laskettu 1930-luvun alkupuolella, mutta kivikaudella löytö-alue kuului puheena olleen Laatokan lahden saaristorannikkoon, Noin 200 m pitkä ja 20-50 m leveä kaivausalue on hyvin tasaista hietamaata ja luonnostaan kivetöntä, sinänsä erinomainen kivikauden asuinpaikaksi. Ns. kulttuurikerroksen vahvuus vaihtelee 20 tai 30 senttimetristä 45 tai 60 senttimetriin.

Pitkäjärvellä suoritetut kaivaukset ovat siinä suhteessa erikoisen merkityksellisiä, että niiden avulla on voitu selvittää kivikaudella käytetyn asumuksen, kodan, rakenne. Pitkäjärven kota on ollut pyöreä, läpimitaltaan noin 6 metriä. Maahan on ensin lyöty kymmenkunta pystysuoraa paalua. Niiden yläpäiden varaan on rakennettu vaakasuoraan niskapuiden muodostama kehys. Niska-puiden nojaan on asetettu vaippariu'ut siten, että kodan yläosaan on jäänyt pieni aukko. Näin muodostunut kartiomainen kehys on peitetty tuohilla, havuilla tai taljoilla. Pitkäjärven kodassa on oviaukon edessä ollut vielä kahdenpylvään varaan rakennettu eteiskatos. Kodan oviaukko ja eteinen ovat sijainneet järven puolella, jonne päin kodasta aukeni kaunis näköala. Muodoltaan kota on ollut samanlainen kuin eräiden nykyistenkin alkukantaisten kansojen käyttämät. Kodan sisällä, lähellä oviaukkoa, on ollut liesi. Se on rakennettu luonnonkivistä. Liesi on ollut sekä lämmönantajana että keittopaikkana. Savu on poistunut kodan katossa olevasta aukosta. Lattia on ollut nähtävästi kovaksi poljettua maata. Kodan takaosassa, tulisijan vieressä, on ollut makuupaikka. Se on ollut ehkä varpujen, kaislojen, taljain tai muiden pehmikkeiden peittämä. Kodan kummallakin seinustalla, pystypaalujen ja vaippariukujen välissä, on ollut luonnonkansain tapaan säilytyspaikkoja. Kota on arvattavasti ollut jonkun huomattavan henkilön asumus, kun se mittasuhteiltaan on ollut tavallista isompi ja kun siinä on ollut erikoinen eteinen. Samaa todistaa sekin, että sieltä on löydetty muutamia kallisarvoisia meripihkasta valmistettuja koruesineitä.

Kivikauden kodat ovat yleensä olleet pienempiä kuin Pitkäjärven kota. Kodan lattian läpimitta on tavallisesti ollut vain 2-3 metriä. Suunnilleen ne ovat olleet meidän aikojemme keittokodan tapaisia. Ainakin kesällä on keittotyöt suoritettu pihalla kodan edustalla. Joissakin paikoin on kaivauksissa tullut esiin kiveyksiä, jotka ovat joko liesi- tai kodan lattiakiveyksiä. Sylijärven asuinpaikka sijaitsee noin 5-6 kilometriä Pitkäjärven asuinpaikasta koilliseen lähellä Kaukolan rajaa, Sylijärven itäpuolella Hytinlahden talon n:o 9 maalla. Sylijärvestä suoraan länteen ja Pitkäjärvestä pohjoiseen, noin kolmen kilometrin päässä kummastakin löytöpaikasta, sijaitsee Juoksemanjärvi. Rautakopra on taas Sylijärven eteläpuolella. Kaikki nämä mainitut asuinpaikat ovat melko suppealla alueella pitäjän pohjoisosassa.

Papinkankaan asuinpaikalla ovat kaivauksia suorittaneet Theodor Schwindt ja Julius Ailio. Löytöpaikka sijaitsee harjulla noin puoli kilometriä länteen Nasarlahdesta ja jokseenkin yhtä pitkän matkan päästä Helisevänjärvestä Nasarlalrteen virtaavasta purosta sekä Alhotojasta. Alin löytöpaikka on 25,4 m merenpinnan yläpuolella. Kivikaudella mainittu paikka on sijainnut niemekkeellä, jota lukuisat lahdelmat ovat pirstoneet. Vielä ennen Vuoksen laskua (1857) vesi oli niillä seuduin 4-5 m korkeammalla kuin nykyään, ja Nasarlahdesta vesi virtasi Torhonkoskien kautta Helisevänjärveen. Nyt on veden kulkusuunta aivan päinvastainen. Kivikauden asuinpaikaksi on seutu ollut hyvin sopiva. Kulttuurikerroksen vahvuus sekä saviastiain palasten runsaus ovat merkkinä siitä, että paikka on ollut kauan asuttu.

Teperinaho Tiurinmäen kylässä Torhonjärven itäpuolella on myöskin ollut erinomainen asuinpaikka kalastusta harjoittavalle kivikauden väestölle. Löytöpaikka on noin puolen kilometrin päässä Teperinlahdesta. Se on loivasti nousevaa, tasaista hiekkarinnettä. Aho kuuluu samaan harjanteeseen, joka vesistön toisella puolen jatkuu luoteissuuntaan Papinkankaalle. Papinkankaan asuinpaikalta on Teperinaholle matkaa noin 9 kilometriä. Löytöpaikka on 19 m merenpinnan yläpuolella. Kaivauksissa, joita täälläkin ovat tehneet sekä Schwindt että Ailio, on tullut esiin runsaasti saviastiain palasia.

Kivikauden asuinpaikan kaivaustyössä Papinkankaalla.

Kivikauden asutus on Karjalan kannakselle saapunut etelästä tai kaakosta. Karjalan kautta lienee muukin Suomi saanut suurimman osan silloista asutustaan. Vanhin tunnettu löytö Vuoksen seudulta on tehty Vuoksenrannan KorpiIahdesta. Löytö, joka kertoo todennäköisestä vuosituhansien takaisesta haaksirikosta, sisältää verkon kaarnakohoja, painoja ja niininuorasta valmistetun verkon jäännöksiä sekä muutamia kivi- ja luuaseita, hioimia, taulaa sekä joitakin muita esineitä. Tämä löytö on ns. Ancylusajalta, viimeistään 6. vuosituhannelta e. Kr. Eräiden uudempien tutkimusten mukaan löytö saattaisi olla vielä noin vuosituhatta aikaisemmalta ajalta.

Kun kerrottu löytöpaikka on vain vajaan penikulman matkan päässä Räisälän rajasta, ei liene liian uskallettua olettaa, että myöskin Räisälässä on jo mainittuun aikaan liikkunut ihmisiä, joskaan niin varhaisia löytöjä ei ole tullut päivänvaloon. Räisälässä alkavat huovattavammat löydöt vasta 3:nnelia esi-kristilliseltä vuosituhanneita, mutta todennäköistä kuitenkin lienee, että asutus on jatkunut Vuoksen seuduilla yhteen menoon Korpilahden löydön osoittamasta ajasta Iähtien. Viroksen rantamista on on nyt, kuten löydöt todistavat, kehittynyt todellinen kivikauden kulttuurikeskus, jonka vaikutus ulottuu laajalle muuhun Suomeen. Nähtävästi asutus on näihin aikoihin saanut vahvistusta etelästä tai kaakosta käsin. Tähän kivikauden kukoistuskauteen kuuluvat Kaukolan-Räisälän alueelta tehdyt runsaat löydöt.

Saviastiain koristelussa käytetyn hammastetun kampamaisen leiman mukaan on tätä kivikauden kulttuurin kukoistusaikaa sanottu kampakeraamisen kulttuurin ajaksi. Ns. tyypillisen kampakeraanisen kulttuurin keskus näyttää sijainneen juuri Kannaksella Vuoksen varrella ja Laatokan luoteisrannikolla. Tämä kulttuurikausi on ajoitettu vuosiin n. 2250-2000 e. Kr. Tyypillisen kampakeramiikan vanhempaan jaksoon kuuluvat Papinkankaan ja Pitkäjärven asuinpaikat, nuorempaan jaksoon taas Teperinahon asuinpaikka. Tältä aikakaudelta ovat niin ikään Juoksemanjärven asuinpaikat.

Pitkäjärvellä on kaivausten mukaan todettu kaksi asutusjaksoa. Varhaisempaa asutuskautta edustavat tyypillisen kampakeramiikan aikaan kuuluvat esinelöydöt. Asutus on silloin sijainnut kaivausalueen pohjois- ja länsiosissa. Myöhempi asutus on taas ollut sijoittuneena kaivausalueen etelä- ja itäosaan, paikalle, josta edellä selostetun ison kodan pohja on kaivettu esiin. Kodan käyttämisaika ei liene ollut kovin pitkä. Kun löytöalue on 21 m:n korkeuskäyrän yläpuolella, on Pitkäjärven seutu ollut asutettuna ennen Nevan puhkeamista. Vasta Nevan puhkeamisen ja siitä johtuneen veden alenemisen takia nämä kalastukseen erinomaisesti sopineet seudut menettivät merkityksensä. Asukkaiden on silloin pitänyt etsiä itselleen uusia asuinpaikkoja.

Vesistöjen korkeussuhteiden vaihtelut ovat luonnollisesti muuallakin aiheuttaneet muutoksia parhaastaan kalastuksesta elatuksensa saaneen väestön asutusoloissa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kivikauden asutus on yleensä seurannut alenevaa rantaviivaa. Vesistön pinnan Iaskettua on asuinpaikkaa siirretty uuden rantaviivan lähettyville. Sama ilmiö lienee havaittavissa myös Papinkankaan ja Teperinahon asutussuhteissa. Papinkankaan asuinpaikka on noin 25 m merenpinnan yläpuolella, Teperinahon vain 19 m. Edellinen paikka on varmaan ollut asutettuna Laatokan vedenpinnan ollessa korkeimmillaan, jolloin Teperinaho on ollut vielä veden peitossa. Teperinaho on noussut kuiville vasta Nevan puhkeamisen jälkeen. Ehkäpä vesistön toisella puolen, Papinkankaan tienoilla, kalavedet ovat mainitusta syystä huonontuneet ja asukkaiden on pitänyt lähteä etsimään itselleen antoisampia apajapaikkoja Teperinahon seudulta.

Kivikauden kansa elätti itseään metsästyksellä ja kalastuksella. Kalastus oli kuitenkin metsästystä tärkeämpi elinkeino. Jo asuinpaikkojen valinta on tästä osoituksena. Kalastus oli varmempaa kuin metsästys. Se takasi jatkuvan toimeentulon. Sitä harjoitettiin lähinnä saariston suojaamilla rannikoilla ja sisävesillä. Kömpelöt, paksusta puusta koverretut ruuhet pakottivat jo pysyttelemään tyynillä rantavesillä. Pyyntivälineinä käytettiin onkia, verkkoja ja jonkinlaisia kiinteitä katiskoja.

Metsästysaseina olivat jouset, nuolet, keihäät ja nuijat. Hyvin runsaasti on löydetty kivisiä nuolen- ja keihäänkärkiä. Niiden varsi tehtiin puusta. Kivikauden metsästäjä osasi varmaan rakentaa myös ansoja ja loukkuja sekä kaivaa kuoppia metsäneläinten pään menoksi. Koira on tunnettu jo kivikaudella, ja se on ollut metsämiehen korvaamattomana toverina.

Maanviljelyksen harjoittamisesta Räisälässä ei ole tavattu todisteita. Kivikauden lopulla näyttää tämä elinkeino tulleen tunnetuksi ainakin maamme länsiosissa. Kaukolasta löydetyt jauhinkiven kappaleet antavat kuitenkin aihetta olettaa, että vähäisessä määrin maanviljelystä on harjoitettu Vuoksen seuduillakin.

Kaupankäynti naapurialueiden väestön kanssa lienee ollut melko vilkasta. Vierasta alkuperää ovat muun muassa Räisälästä löydetyt meripihkakorut. meripihkan hankintakeskuksena oli Itä-Preussi, josta käsin se kaupan välityksellä kulkeutui Vuoksen seuduille asti. Keski-Venäjältä tuotiin tärkeätä raaka-ainetta, piikiveä, Aunuksesta taas viheriäliusketta. Kauppatie on nähtävästi kulkenut juuri Vuoksen vesireittiä myöten länteen, joten tämän seudun asukkaat ovat joutuneet toimimaan laajan kaupan välittäjinä.

Räisälän Pitkäjärven kivikautinen paikka. Kaivaus käynnissä v.1915.

Kivi ei ollut ainoa tarve-esineiden valmistusaine. Paljon käytettiin myös puuta ja luuta. Savesta valmistettiin astioita. Saviastioita käytettiin moniin tarkoituksiin, sen tähden niitä tehtiin monta eri suuruutta. Räisälän asuinpaikoilla käytettyjen astioiden korkeus näyttää vaihdelleen 5:stä 35:een senttiin ja leveys 7:stä 50:een senttiin. Varsinkin kivikauden kukoistusaikana astioiden koristeluun pantiin paljon huolta. Astiain valmistus oli naisten työtä. Kivikauden loppujakso peittyy Karjalassa suurelta osalta hämärään. Näyttää siltä, että kivikausi päättyy noin tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää. Löydöt päättyvät nimittäin niihin aikoihin.

Pronssikaudesta, joka muualla yleensä seuraa kivikautta, ei Karjalassa voida puhua. Sieltä on löydetty vain aniharvoja pronssiesineitä. Räisälän hovin Kalmistomäki, joka sijaitsee noin 400 metriä Räisälän kirkolta itäkoilliseen, on tässä suhteessa erittäin merkityksellinen löytöpaikka. Siellä on saatu talteen itäistä mallia oleva pronssikirveen valinmuotin katkelma ja joitakin samanaikaisia saviesineiden kappaleita. Löytö on noin vuodelta 300 e. Kr. Vaikka yhden löydön varaan ei voidakaan paljon rakentaa, lienee kuitenkin todennäköistä, että asutuksen rippeitä on varsinaisen kivikauden päättymisen jälkeenkin säilynyt Vuoksen rantamilla. Kulttuurivaikutteet ovat silloinkin saapuneet pääasiassa Venäjältä käsin, kuten valinmuotin malli osoittaa. Mutta alueen kautta on jatkuvasti tapahtunut kanssakäymistä länteenkin päin. Siitä ovat todistuksena ne hajalöydöt, jotka kyseiseltä ajalta on tehty Vuoksen reitin varrelta.

Kalmistomäen löytöpaikalta ei enää ole tavattu jälkiä kiviesineiden käytöstä tai valmistuksesta. Näyttää, siltä, että Vuoksen rantamat ovat vähitellen jääneet autioiksi. Asukkaat ovat lähteneet etsimään itselleen uusia, parempia asuinpaikkoja. Nevan puhkeaminen ja vedenpinnan aleneminen on aiheuttanut entisten kalastuspaikkojen kuiville jäämisen. Toimeentulo on näin käynyt huonoksi. Samoihin aikoihin näyttää tapahtuneen myös ilmaston kylmeneminen. Juuri tunnetuksi tullut maanviljelys ja metallin käyttö on todennäköisesti houkutellut ihmisiä alueille, joilla uuden elinkeinon harjoittaminen on käynyt paremmin päinsä ja joilla metallia on ollut helpommin saatavissa. Ensimmäinen asutuskausi Vuoksen rantamilla on päättynyt.

Kansallisuudestaan kivikauden asukkaat eivät luonnollisestikaan ole voineet jättää minkäänlaisia viitteitä jälkimaailmalle, mutta pidetään todennäköisenä, että he ovat olleet suomalais-ugrilaista kansaa.


Takaisin etusivulle