Paimenpojan tarina


(Esitetty 6.7.1969 Räisälä-juhlissa Turussa)

Kuinkahan moni meistä entisen Räisälän nykyisistä ukoista ja mummuista onkaan lapsuudessaan ollut paimenessa. Jos tästä seikasta suoritettaisiin jonkunlaista tutkimusta, niin varmasti siinä juuri lapsille aikoinaan niin olennaisesti kuuluvassa tehtävässä olisivat olleet useimmat meistä mukana, ken sitten enemmän tai vähemmän, ken kotoisilla pelloilla ja hakamailla, ken mahdollisesti myös vieraan palveluksessa ollen. Yhteistä meille kaikille kuitenkin lienee, että noista lapsuudenaikaisista paimenessa käynneistä on meille itse kullekin jäänyt paljon muistoja, joita nyt elämämme iltapuolelle päästyä on niin mieluista kertailla mielessämme. Nuo vuosikymmenten takaiset paimenmuistot ikään kuin kykenevät yhä vieläkin antamaan valon hohtoa, meidän vanhusten hämärtyvään iltapuoleen.

Hallapäärovasti saapuu Räisälään

Tarkoituksenamme ei nyt ole kertoa omakohtaisista paimen muistoistamme siellä kauniin Räisälän lehdoissa ja vainioilla, vaan tällä kertaa kertomuksemme kohteena on erään räisäläisen paimenpojan tarina, joka alkoi Räisälän Isossa pappilassa yli 100 vuotta sitten eli silloin kun Valkii - eli Hallapäärovastimme - sotarovasti J. F. Grönlund - keväällä 1866 muutti perheineen Helsingistä Räisälään jääden sinne asumaan ja elämään aina 30 vuodeksi.

Juho pääsee pappilaan paimeneksi

Hallapäärovasti näet heti ensi töikseen pani pappilassaan pystyyn ajan tavan mukaisen maatalouden ja hankki tietysti sen hoitamiseksi tarvittavaa palvelusväkeä. Näin hän joutui kyselemään myöskin paimenpoikaa, joka aamuin illoin ajaisi pappilan suuren karjan laitumelle ja takaisin. Pianhan paimenen tarve tuli tietoon läheisten naapurikylienkin lapsirikkaissa talonpoikaistaloissa ja poikia tuli pappilaan tarjolle jos millä mitalla. Rovasti tarkalla ihmistuntemuksellaan tarinoitti pihalle tulleita tarjokkaita ja pian valitsikin heistä terhakkaimman, 15 vuotiaan Juho Pelkosen pappilaansa paimeneksi samalla antaen tälle tehtäväksi valvoa rovastin kolmea hieman nuorempaa omaa poikaa, etteivät nämä läheisen Ukonkosken rantakivillä keikkuessaan tai kosken alla virran pyörteissä soudellessaan joutuneet veden varaan. Juho ymmärtäväisenä poikana lupasikin pitää näin saamistaan tehtävistä huolta. - Seuraavana syksynä rovastin perhe siunautui vielä yhdellä pojalla, joka kasteessa sai nimen Emil Franz August. Häntä kutsuttiin vain lyhyesti Emiliksi.

Kesän pitkään pappilan väki, niin vanhat kuin nuoretkin, oppivat pitämään paimen-Juhosta, rovastin valinta ei ollut osunut kiveen. Juho suoritti tehtävänsä niin karjan kuin poikienkin paimentamisessa kiitosta ansaitsevalla tavalla. Eipä siis lainkaan kummaa, että hänet mielihyvin otettiin vielä seuraavana ja sitäkin seuraavana kesänä entisiin tehtäviinsä. Pikku Emilkin jo vuosien mittaan varttui ja kehittyi sekä isompien veljiensä tavoin oppi hänkin pitämään paimen-Juhosta. Isä - rovasti kiinnitti huomionsa etenkin Juhon henkiseen lahjakkuuteen ja kehoitti häntä jatkamaan opiskelua pidemmälle kuin mikä silloiseen kiertokoulukurssiin kuului - kansakouluahan ei tällöin vielä Räisälässä ollut, vaikka rovasti sellaisenkin perustamista seurakuntaansa pontevasti ajoi.

Juho alkaa ottaa opista vaarin

Vuodet vierivät ja tultiin kevääseen 1870. Juho oli talvisaikaan käymiensä kiertokoulujen ohella rovastin opastuksella vaivihkaa lukenut pappilan poikien koulukirjojakin ja siten saanut jonkunlaisia alkeita ruotsinkielessäkin. Tämä kaikki pysyi kuitenkin rovastin ja hänen teräväpäisen paimenpoikansa kahdenkeskeisenä tietona. Kesän mittaan Juho uskollisesti edelleenkin suoritti paimentehtäviään nousten aamulla ensimmäisenä karjatarhalle.

- - - ja häviää kuin virran vonkkaan

Mutta sitten sanotun vuoden syyskesällä tapahtui jotain ennen kuulumatonta: Juhoa ei enää kuulunutkaan karjatarhalle viemään nautoja laitumelle. Häntä etsittiin makuusijoiltaan, joka todettiin tyhjäksi. Mentiinpä rantaankin häntä huutelemaan, mutta mitään ei kuulunut. Joku etsijöistä arveli paimen-Juhon menneen jo vaikka virran vonkkaan. Pappilan veneet olivat kuitenkin kaikki teloillaan, joten sekään arvelu ei saanut kannatusta. Lopulta kyseltiin Juhoa tämän kotoakin muutaman kilometrin päästä, mutta ei sielläkään tiedetty sanoa selitystä pojan katoamiseen. Juho oli kerta kaikkiaan hävinnyt kuin maan alle. Vain itse rovasti-ukko tuntui olleen rauhallisella mielellä pojan katoamiseen nähden ja hankki pappilaan Juhon tilalle uuden paimenen.

Pappilan pojatkin varttuvat

Vuodet ja vuosikymmenetkin jälleen vierivät. Pappilan pojista tuli jo ylioppilaita ja suorittivat aikanaan virkatutkintojakin yliopistossa. Emil, joka oli kiinnostunut sotilasurasta, meni Haminan Kadettikouluun ja sen käytyään jatkoi vielä Nicolajewskin ratsuväkiopistossa tullen 1888 kornetiksi ylennettynä keisarilliseen Kyrassieri rykmenttiin Venäjällä. Neljää vuotta myöhemmin hän silloin upseereille pakollista venäjänkieltä opittuaan ja luutnantiksi ylennettynä sai siirron haluamaansa suomalaiseen raakuunarykmenttiin Lappeenrannassa ja seuraavana vuonna ylennettiin vielä ratsumestariksikin, näin muuten nuorimpana koko silloisessa Venäjän armeijassa. Siitä seuraavana vuonna eli siis 1894 hän avioitui tunnetun viipurilaisen lääkärin tyttären Hedvig (Wava) Palmbergin kera, joka 1871 syntyneenä edelleenkin elää Helsingissä. Juuri hän on ystävällisesti meille antanut ensi tiedot tästä Räisälän pappilan pidetystä paimenpojasta Juho Pelkosesta.

Äkkiyllätys Lappeella

Mutta menkäämme vielä hetkeksi takaisin Lappeenrantaan ja vuoteen 1888. Silloin nimittäin sinne perustettiin Pohjoismaisen Osakepankin konttori, joka oli siellä nykyisin toimivan Pohjoismaiden Yhdyspankin edeltäjä.

Ratsumestari Emil Grönlundin saatua siis 1893 siirron Lappeenrantaan ja seuraavana vuonna myös avioiduttua hän nuorikkoineen sai Pohjoismaiden Osakepankilta kutsun saapua tutustu maan pankin uuteen huoneistoon, jonne pankinjohtaja rouvineen oli järjestänyt vastaanoton kaupungin eliitille eli valioväelle. Ja arvatkaapa, hyvät kuulijat ja lukijat, kuka oli tuo kutsujen isäntä ja Pohjoismaiden Osakepankin johtaja: Ei kukaan muu kuin tuo Räisälän pappilan entinen pidetty paimenpoika Juho eli Juhana Pelkonen. Voitte arvata että Emilin ja Juhon tapaaminen 25 vuoden kuluttua ja niin täydelleen toisissa olosuhteissa oli yllätys ja elämys kummallekin. Muistihan Emilkin, jollei muuten niin ainakin vanhempien veljiensä kertomana, kuinka paimen-Juho oli eräänä kesäisenä yönä 1870 hävinnyt pappilasta teille tietymättömille ja nyt sitten äkkiä nousi Lappeenrannan säätyläisten eturiviin, vieläpä pystyen seurustelussa melko vapaasti käyttämään - kuten ajan tapa silloin vielä ja paljon sen jälkeenkin vaati - myös ruotsin kieltä.

Kuinka tämä kaikki saattoi olla mahdollista, sitä ihmetteli Emil ja sitä ihmetteli myös hänen viehättävä nuorikkonsa.

Pulakat ja Röksäläiset

Saatuamme tuon kaiken tietoomme everstinna Grönlundilta olemme lukuisilta muilta eri tahoilta hankkineet tietoomme vielä seuraavat Juho Pelkosen ja hänen lähimmän sukunsa elämänvaiheita koskevat seikat. Pelkosethan ovat ikivanhaa karjalaista sukua, josta vanhin maininta on jo Pähkinänsaaren rauhan asiakirjoissa vuodelta 1323. Räisälän Pelkosten pesäpaikkoja olivat Pulakkalaisten talo Tarhalan kylässä ja Röksäläisten talo viereisessä Lohikallion kylässä, kumpikin Vanhan Vuoksen päähaaran läntisellä rannalla. Lähistöllä sijaitsivat myös edellisestä talosta joskus erotettu Tienristin - Simon tila aivan maantien poskessa ja n.s. Lallukkalaisten tila (Armas ja Toivo Pelkonen) Virtelän kylää. Kauemmaksi Leviälahdelle olivat asettuneet n.s. Ompelijalaiset (Taavetti Pelkonen) ja Vuoksen taa Porkkien puoleenkin eräitä perhekuntia.

Pulakkalaisten talo oli viime vuosisadan lopulla periytynyt kolmelle veljekselle: Matti (Ierikan isä), Aatam (Aatin isä) ja Tuomas (Villen ja Tuomaan isä) ja yhdelle sisarelle: Liisa. Röksäläisten talon omistaja taas oli Tuomas Pelkonen, jolla olivat pojat: Simo (juuri sanotun Liisan mies), Juho (=paimen-Juho) ja Tuomas (vanhapoika). Simon ja Liisan lapsia olivat: Juho (hänellä viime sodissa kaatuneet pojat Tauno ja Väinö), Helena (naimisissa aikoinaan Ville Julkun kanssa ja yksi poika jossain maailmalla, eläen Helena vielä Jyväskylässä) ja Simo (elää Köyliön Voitoisissa noin 80 vuotisena). Pulakkalaisten talon pääasiallisin omistusoikeus siirtyi jo 1910 Sakkolasta muuttaneelle Sipiläiselle ja Röksäläisten talo jo ennen sotia Vuokselasta syntyisin olleelle Viljo Majurille. Pappilan paimen-Juho oli siis syntyisin juuri Röksäläisten talosta ja siellä hän Lappeenrannasta käsin veljiensä luona harva se kesä kävi, niin tiesi kertoa Pulakan - Aati, joka on syntynyt suvun perintötilalla jo 1883 ja elää vielä Harjavallassa. Edelleen Aati kertoi että Juho kouluja käyneenä miehenä oli kirjoittanut Aatin isälle nuotit kanteleella soittamiseen. Liisa-täti ja Simo olivat vielä olleet Aatin kummejakin.

Paimen-Juho ja Räisälän vanhat kirkonkirjat

Paimen-Juho, joksi häntä sekaannusten välttämiseksi edelleenkin tässä nimitämme, oli siis syntynyt Röksäläisten tilalla 23.4.1851. Silloisen kastekirjan (1833-66) mukaan hänet seuranneen toukokuun 4 päivänä risti silloinen v.t. kappalainen E. W. Streng (porof. Adolf Voldemar Strengin isä). Lapsen vanhemmat olivat Tuomas Pelkonen ja vaimonsa Helena Askola, joka 41 vuotias. Kummiksi kastekirjaan on merkitty Carl Adolf Lukander (lienee ollut v.t. nimismies) ja Helena Wäkiparta. - Pojan jouduttua kiertokouluun ja lukusille kuulusteluihin on sen aikaisista kirkonkirjoista mielenkiintoista todeta kuinka sotarovasti on hänen nimensä kohdalle merkinnyt ensin aapisen osaamistaidossa, sitten Lutheruksen pikku-katkismuksessa, edelleen katkismuksen selityksissä, Huoneentaulussa ja Kristinopin ymmärtämisessä, kaikissa korkeimman arvosanan eli siis X. Myös H. P. E:lla hänen on merkitty käyneen: "Behörigen" eli siis asianmukaisesti. Vastaavanlaisia arvosanoja en noissa vanhoissa kirkonkirjoissa niitä Lakkautettujen seurakuntien arkistossa silmäillessäni muilla tavannutkaan.

Samaisen kirkonkirjan muistutussarakkeessa on Juho Pelkosen nimen kohdalla viimeiseksi maininta siitä, että hän on v. 1870 otettu oppilaaksi Jyväskylän seminaariin, valmistunut siellä kansakoulunopettajaksi neljää vuotta myöhemmin ja 24.8.1874 ottanut Räisälästä muuttokirjan n:o 10 Lappeelle. Juho siis heti opettajaksi valmistuttuaan sai paikan Lappeenrannan kaupunkiin vasta perustetussa Lönnrothin kansakoulussa toimienkin hän siellä johtajaopettajana aina vuoteen 1888. Eipä liene epäilystäkään siitä, että Hallapäärovastimme sekä arvovallalleen että rahalompakollaan ehkä hyvinkin tehokkaasti tuki vähävaraista ja lahjakasta paimenpoikaansa tämän kaukaisella koulutiellä. Tiedettiinhän hänen siten menetelleen eräissä muissakin samantapaisissa tapauksissa.

Juho perustaa perheen

Viran saatuaan Juho Pelkonen alkoi ajatella oman perheen perustamista. Naapurikoulussa Lappeen Tallimäellä oli häntä muutamaa vuotta vanhempi naisopettaja Amanda Emilia Sohlman, joka oli syntynyt maanmittarin tyttärenä Uukuniemellä 3.6.1844, käynyt ensin Savonlinnan Ruotsalaisen Tyttökoulun ja sitten Jyväskylän seminaarin saaden sieltä päästötodistuksen 1869. Epäilyt ja arvioinnit ehkä ensin olivat molemminpuolisia, mutta lopulta kaupat pantiin kiinni ja 21.8.1876 heidät vihittiin kristilliseen avioliittoon, joka vuosien mittaan siunautui kahdella pojalla, nimeltään nämä Ilmari ja Alho Veikko, ja yhdellä tyttärellä, tämä taas nimeltään Aino Elsa Emilia ja tutkinnoiltaan filosofian maisteri.

Lappeenrannassa äskettäin käydessämme löysimme sieltä vanhainkodista vielä Juho Pelkosen erään oppilaan, 98 vuotisen Anna Gustava Hoffrenin, joka kertoi olleensa kuusi vuotta Pelkosen oppilaana. Pelkonen oli kuulemma ollut ulkonaiselta olemukseltaan pitkä ja komea mies sekä koulussa vaatinut oppilailtaan ehdotonta osaamista. Hän, samoin kuin hänen rouvansakin olivat olleet erittäin pidettyjä ja mukavia ihmisiä kumpikin ja vielä vuosikymmentenkin kuluttua he olivat kadulla vastaan tullessaan tunteneet entiset oppilaansa ja ryhtyneet heidän kanssaan puuheisiin.

Juho nousee virassa ja arvossa

Opettajantoimensa ohella Juho Pelkonen oli valittu hoitamaan myös kaupungin "kassöörin" eli kamreerin virkaa. Kun hänet vuonna 1888 valittiin - kuten jo edelläkin kerroimme - Pohjoismaiden Osakepankin ensimmäiseksi johtajaksi, luopui hän sekä opettajan. että kassöörin tehtävistä antautuen yksinomaan pankkialalle. Hyväntahtoisena miehenä hän kernaasti auttoi nuoria upseereitakin pikku vipeillä saadenkin näiltä kutsumanimen: "morbror John" = Juho-eno. Luottamus pankinjohtajaan olikin Lappeenrannassa niin yleinen, että hänet valittiin yhä uudestaan ja uudestaan kaupungin valtuuston puheenjohtajaksi.

Hänen rakennuttamansa talo Koulukatu n:o 31:ssä oli kaupungin upeimpia, suuret huoneetkin ovat neljän metrin korkuiset, ja siellä myös pankki toimi vuosikausia. Nykyisin talossa toimii Käsiteollisuuskoulu. Pankinjohtaja Pelkosen nauttimaa suurta arvovaltaa osoittaa vielä sekin, että hänelle uskottiin Lappeenrannan ja Savonlinnan kaupungin yhteinen edustus maamme valtiopäivillä viime vuosisadan lopulla. Ja mikä kaikkein arvokkainta: Hän oli tunnetusti harras kristitty.

Juhana Pelkosen elämän päättyminen

Juhana Pelkosen työntäyteinen elämä päättyi 31.12.1903 Lappeenrannassa sydänhalvaukseen - samaan muuten kuolivat hänen molemmat veljensäkin siellä Räisälässä. Suuri oli ollut se ystävien joukko, joka oli kokoontunut kaupungin vanhalle hautausmaalle tekemään viimeistä palvelustaan oivalliselle opettajalleen, pidetylle pankinjohtajalleen ja viisaalle va1tiopäivämiehelle, niin kertoi tuo lähes 100 vuotias vanhus allekirjoittaneelle. Rouva Pelkosen maallinen tomu kätkettiin puolisonsa tomun viereen keväällä 1917, ja molemmat pojat, jotka kuolivat naimattomina, myöhemmin eli 1962 ja 1939. Sisar, joka naimaton hänkin, harhaili vähän paikasta toiseen, kunnes hänkin syksyllä 1960 Hyvinkäällä ummisti silmänsä viimeiseen lepoon.

Käydessämme äskettäin Pelkosten perhehaudalla, jonka merkiksi on pystytetty vajaat kaksi metriä korkea paasi mustasta graniitista, merkitsimme muistiin paimen-Juhon nimen alle kaiverretun viittauksen Psalmiin 43: 3 -5. Tuon 100 vuotta sitten eläneen räisäläisen paimenpojan ja merkkimiehen muistovärsyn tahdoimme tuoda tänne tervehdykseksi ei vain hänen nykyisin keskuudessamme eläville lukuisille sukulaisilleen, vaan kaikille toisillekin räisäläisille, hänen entisille naapureilleen ja näiden jälkeläisille. Psalmin säkeet kuuluvat:

Lähetetä valkeutesi ja totuuteesi.
Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi,
sinun asuntoihisi, että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen,
Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni,
ja kiittäisin kanteleilla sinua, Jumala, minun Jumalani.
Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton?
Odota Jumalaa.
Sillä vielä minä saan kiittää häntä,
minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.

Robert Rainio
Teksti on julkaistu Räisäläisessä 3/1969


Takaisin etusivulle