Joulunviettotavoista 1800-luvun lopulla


Samoin kuin muu elämänmeno ovat myös joulunviettotavat suuresti muuttuneet 1800-luvun lopuilta. Siihen aikaan oli maaseudulla joulukuusikin hyvin harvinainen. Myös joululahjojen antaminen oli varsinaisen rahvaan keskuudessa tuntematon tapa. Muuten joulua kyllä odotettiin ja tehtiin erilaisia varusteluja sitä varten. Kun joulu alkoi lähestyä, oli tapana sanoa: "Joulu tulluo jongertoa, voikuppi vongertoa, viinaputeli vingerteä, lihakuppi lingerteä." Tämä sanonta tarkoitti, että jouluna syödään ja juodaan leveämmin ja ylellisemmin kuin muuna aikana. Jouluna täytyy olla ruokaa ja juomaa niin runsaasti, kuin vain kunkin varat sallivat.

Jouluaattona lämmitettiin sauna tavallista aikaisemmin. Kun sauna oli kylvetty, kokoontui perhe kuulemaan jouluevankeliumia, jonka tavallisesti luki perheenpää tai joku varttuneemmista lapsista. Sen jälkeen veisattiin jouluvirsi.

Viereinen maalaus kuvaa vanhaa Räisälän kirkkoa 1800-luvun asussa. Mallina käytetty Ähtävän kirkkoa, joka on samanikäinen ja mallinen. Vanhaan Räisälän kirkkoon tehtiin 1840- ja 1880-luvuilla suurempi korjaus. Tällöin myös ulkonäkö hiukan muuttui.

Kirkossakäynti oli jouluna juhlallisin tapaus. Ja kirkkoon halusi jokainen päästä, kenellä siihen vain suinkin oli tilaisuus. Monet kulkivat jalkaisin hyvinkin pitkien matkojen takaa, silloin ei auttanut jouluyönä liioin nukkua. Niin oli alkanut joulujuhlan vietto. Joulukynttilöiden käyttö oli jo silloinkin melko yleistä. Varhain jouluaamuna oli kirkkotien varrella useat kotien ikkunat kynttilöin valaistu. Jokaisen kirkkoon menijän hevosen valjaissa kilisi kulkunen, ja kun usein saattoi maantiellä olla kymmeninä hevosia käsittävä jono vaeltamassa joulukirkkoon, oli ainutlaatuisen juhlallista olla mukana sellaisessa karavaanissa. Juhlan huippu oli saapuminen kirkkoon, jossa jo sadat kynttilöiden lepattavat liekit loivat juhlavan tunnelman. Paluu kirkosta tapahtui päivän valjetessa. Silloin usein ajettiin kilpaa ja koeteltiin, kenen heppa on nopsin jaloistaan. Kirkosta palattua vietettiin joulupäivää kotona oman perheen piirissä.

Toinen joulupäivä, tapaninpäivä, vietettiin vapaammin, ja silloin huvittelivat niin nuoret kuin vanhatkin. Jo aamuvarhaisella lähtivät varttuneemmassa iässä olevat isännät kutsumatta vierailemaan naapureihin, ja jo tupaan tullessa oli tapana kysyä: "Onk tahvana koton?" Tämä tarkoitti sitä, että onko talossa jouluksi varattu vieraita varten miestä väkevämpää ja muuta hyvää. Tapoihin kuului, että piti olla jouluna alkoholijuomaakin, ja täytyy todeta, että sitä käytettiin usein liikaakin. Parempihan olisi tietysti ollut, ettei viinaksia olisi jouluna ollut ollenkaan. Usein kuitenkin mainittu kysymys "Onk tahvana koton" tehtiin vain leikillisessä mielessä. Tavallisesti "tahvana" kuitattiin kahvinjuonnilla ja rattoisalla rupattelulla. Vanhempi väki vietti tapaninpäivän ja usein lastenpäivänkin hevosella ajellen, kulkusten kilistessä, naapureiden ja tuttavien luona vierailemassa. Nuoriväki kokoontui johonkin taloon tanssimaan ja leikkimään, ja sitä jatkui joskus päiväkausia.

Uudenvuodenpäivä ja loppiainen laskettiin myös kuuluvaksi joulupyhiin, mutta niitä ei vietetty niin juhlavissa merkeissä kuin "vanhan joulun" pyhiä. Loppiaisen jälkeisenä päivänä käytiin vielä naapureissa juttelemassa, miten keneltäkin oli joulu mukavasti tullut vietettyä, ja oltiin ikään kuin joulun rääppäjäisillä. Sitten alkoivat jälleen ankarat arkiset työt ja touhut. Vuoden kuluttua olisi jälleen joulu.

Teksti: Eemeli Kuisma (Räisäläinen 1962-4)

Takaisin etusivulle