Makkolan Jouhiorkesteri


Makkolan Jouhiorkesterin sielu oli Adam Paavilainen, ammattinsa mukaisesti Räätäl-Aatiksi kutsuttu. Hän oli Räisälän Tuulaskoskella myllärinä toimineen muusikko Arthur Elderin opissa 1890-luvulla. Elder oli erittäin lahjakas ja monipuolinen muusikko, hän mm. johti Räisälän kirkonkylän torvisoittokuntaa 1890-luvulla. Hän myös kokosi viulunsoittajia jouhiorkesteriksi ollen itse orkesterin johtaja ja opettaja. Alttoviulu, sello ja kontrabasso oli ostettu Räisäläin kirkonkylän herrasväen avulla Pietarista, käytettyinä, mutta hyväkuntoisina. Elderin jälkeen Makkolan kyläpelimanni, Räätäl-Aati, peri viran ja soittimet. 1911 perustettiin Makkolaan nuorisoseura Pyrintö, sen tilaisuuksissa orkesteri usein soitti. Ilmeisesti soittimet siirryivät noihin aikoihin Makkolaan, olihan ptäosa soittajistakin sieltä. Elderiltä Räätäl-Aati oli oppinut nuottien lukutaidon ja opetti Makkolan pojille samat taidot, pian orkesteri toimikin kylän omien poikien voimin.


Makkolan jouhiorkesteri 1920-luvulla. Soittajat vasemmalta lukien; orkesterin johtaja Adam
Paavilainen, Armas Paavilainen, Johannes Vesalainen, Eemeli Vesalainen, Toivo Jortikka.

Orkesterin johtajana, sieluna, toimi aina talvisotaan asti Adam Paavilainen, Rääätäl-Aati, hän soitti vilua. Kontrabasson soittajaksi tuli Yrjö Hämäläinen, Aatin vaimon veli. Hän lopetti soittamisen n. l920 ja sitä jatkoi Johannes Eerikinpoika Vesalainen Kökkölästä. Kymmenisen vuotta oli hänen toimikautensa. Seuraava pitempiaikainen basisti oli Jalmari Ollinpoika Torikka Lammasmäestä. Hänen kautensa kesti vuodesta 1931 talvisotaan. Selloa soitti Juho Henttinen Hanskinmäestä, Hanskin-Jussina hänet kai paremmin tunnettin. Kun Jussi n. 1920 lopetti niin sellistiksi tuli Aatin oma poika Armas Paavilainen, hänkin jatkoi talvisotaan asti. Alttoviulun ensimmäiset soittajat eivät ole muistissa, mutta 1918 jälkeen sitä soitteli Ilmari Vesalainen joka myöhemmin siirtyi armeijan leipiin soittajaksi. Ilmarin jalkeen alttoviulua soitti Tauno Henttinen, Hanskin-Jussin poika. Hänkin siirtyi armeijan soittajaksi. Vuosina 1926 - 32 soittajia oli useita. Vuonna 1932 saatiin vakinaiseksi soittajaksi Viljo Heikkonen Makkolasta. Vaikka hän myöhemmin muutti Kynsijoelle niin orkesteria hän ei hylännyt vaan kävi aina harjoituksissa ja esiintymistilaisuuksissa.

Vasta 1934 orkesteri rekisteröitiin virallisesti ja toiminta sai entistä aktiivisemman luonteen, harjoituksia pidettiin kesät talvet joka toinen viikko. Harjoituspaikkoina olivat soittajien kodit, kukin vuorollaan järjesti tilaisuuden. Talvisin kuljettiin hevosella, kesällä polkupyörillä. Matkoihin kertyi mittaa, Kynsijärvellekin oli Makkolasta 12 km. Innostus musiikkiin piti mielen vireänä eikä matkat olleet esteenä toiminnalle. Harjoittelu tuotti tuloksia, ohjelmaa kertyi ja niin myös esiintymisiä, etenkin iltamissa, kesäjuhlissa ja häissä orkesteri oli suosittu vieras. Kun sitten Makkolan - Lammasmäen Maalaisliiton talo valmistui 1921 niin orkesteri oli siellä vakituinen ohjelmansuorittaja.

Eipä orkesterin johtajan työ helppoa ollut, vaikka soittajilla oli luonnonlahjana hyvä sävelkorva niin nuottien lukutaito puuttui, ne oli opeteltava. Intoa kuitenkin riitti niin oppilailla kuin opettajallakin ja orkesteri kehittyi jatkuvasti. Kun joku oppilaista meni Råätäl-Aatille niin heti pantiin sakset ja neula vaatturinpöydälle ja viulu viritettiin soittoa varten, näin saattoi käydä vaikkei tulija orkesteriin kuulunutkaan, musiikki oli Aatille "henki ja elämä". Hänen parhaita muistojaan oli käynti Helsingissä, Kaupunginorkesterin konsertissa jota itse Robert Kajanus johti. Siellä hän kertoi olleensa kuin "seitsemännessä taivaassa". Toisenlaisissa olosuhteissa hänen paikkansa olisikin ollut siellä orkesterissa eikä salissa, katsojan paikalla. Adam Paavilainen kuoli juuri ennen talvisodan alkua ja pääsi rakkaan Räisälänsä multiin.


Makkolan jouhiorkesteri 1930-luvulla. Soittajat vasemmalta lukien; edessä orkesterin johtaja
Adam Paavilainen, sellisti Armas Paavilainen, viulisti Matti Mykkänen, takana vas. Yrjö
Poikselkä, Toivo Jortikka, Jalmari Torikka ja Viljo Heikkonen.

Orkesterin nuotisto, sello ja kontarbasso jäivät Räisälän Lammasmäen kylätien varteen odottamaan evakkokyytiä. Sitä kyytiä ei tullut koskaan ja niin loppui orkesterin toiminta. Sotien jälkeen jäljellä olevat jäsenet olivat eri puolilla maata joten orkesterin kokoaminen ei senkään takia olisi onnistunut. Monet jäsenistä kuitenkin jatkoivat musiikin parissa joku ihan ammatikseen, useimmat vain harrastuksena. Kun nyt ajatellaan sitä valtavaa työtä minkä Adam Paavilainen ja muut orkesterin jäsenet tekivät aikanaan kulttuurin hyväksi niin syvään on kumarrettava heidän edessään, kumarrettava ja kiitettävä. Perustuihan tuo työ kokonaan siihen palavaan innostukseen mikä heillä musikkia kohtaan oli, ei heidän toimintaansa kukaan tukenut taloudellisesti eikä henkisestikään, itse se oli kaikki järjestettävä. Kiitos ja kunnia heille! Kannattaa mainita, että erääänä orkesterin suosion perusteena oli "puhdas soitto" alusta loppuun. Kun orkesteri oli täysin raitis niin sen ote ei herpaantunut missän vaiheessa. Vain orkesterin johtajalla oli joskus viran puolesta pakko ottaa tarjotut "pienet"; se ei herättänyt pahennusta soittajissa.

Yrjö Poikselkä

Teksti: Makkolan kunnailta, Helisevän raanoilta kirja

Takaisin etusivulle