Hautajaiset ja pidot


Hautajaiset

Vainajan viimeinen matka, kotoa kirkolle, alkoi hautajaistalon pihalta jossa vainaja lepäsi arkussaan. Oli tapana, että arkun kansi pidettiin auki jolloin hautajaisväki näki vainajan viimeisen kerran. Kun arkun kansi oli ruuvattu kiinni ja arkku nostettu rekeen tai kärryihin niin veisattiin vielä virsi ennen lähtöä. Reen tai kärryjen nurkissa oli pienet kuuset samoin oli kuusenhavuja tien reunoissa merkiksi siitä, että talosta on tulossa hautajaissaatto.

Kirkolle tultaessa kellonsoittaja alkoi soittaa kirkonkelloja nähdessään saaton. Harvakseltaan, arvokkaasti soivat kellot, aina siihen asti kunnes saattue tuli kirkon portille hautausmaan viereen. Tässä arkku laskettiin katafalkille ja kantajat tulivat paikalle. Hautausmaan portilla olivat pappi ja lukkari jotka aloittivat virren ja veisaten saattue eteni avoimelle haudalle.

Arkku laskettiin hautaan, pappi toimitti ruumiinsiunauksen ja omaiset laskivat kevyet mullat arkulle. Sitten miespuoliset lähiomaiset lapioivat haudan umpeen tehden vielä kumpareen haudalle. Se peitettiin havuilla ja sitten laskettiin seppeleet ja kukat kummulle. Lopuksi veisattiin virsi: "Sun haltuus rakas Isäni".

Haudalta saattoväki meni kirkkoon, kirkonmenojen ja saarnan lopuksi kiitettiin vainajan elämästä. Sen jälkeen mentiin hautajaistaloon "rokalle".

Hautajaiset ja pidot

Pidot, niin häiden kuin hautajaistenkin yhteydessä, olivat merkittäviä tapahtumia. Kuului elämän kuvaan, että kodeissa vieraili myös kolkko vieras, Tuonelan viikatemies.

Kotona sairastettiin ja kotona myös kuoltiin miltei poikkeuksetta. Hautajaiset pidettiin luonnollisesti myös kotona, miksei surujuhlia kun kerran ilojuhlatkin, kotonahan ne kaikki pidettiin. Hautajaisten valmistelu sujui totuttuun tapaan, perinteitä noudattaen. Tietysti, noutajan tultua, vainajan silmät painettiin kiinni jos ne olivat auki jääneet. Sanottiin, että se katsoo taakseen jos silmät jäävät auki ja silloin perheestä kuolee pian joku muukin.

Ruumis peitettiin lakanalla ja joku lähti hakemaan ruumiinpesijää jollaisena toimi joku kylän vakavamielinen henkilö. Saavuttuaan hän pyyhki vainajan kauttaaltaan, sen jälkeen vainaja puettiin ennalta varattuihin kuolinvaatteisiin. Naiset puettiin pitkään paitaan, sukat jalkaan, lapaset käteen, vanhemmille liina pähän. Miehet puettiin täyteen pukuun ja talvella laitettiin karvalakki päähän. Muutamat henkilöt määräsivät eläessään miten heidät on puettava. Mummoni oli kuolinvuoteellaan määrännyt, että hänelle pitää laittaa villaleninki, se vihreä imenomaan, siitä hän piti.

Kun vainaja oli pesty ja puettu hänet nostettiin ruumislaudalle lakanan päälle ja laitettiin katevaate peitoksi, useimmiten kullekin vainajalle ostettiin oma katevaate kaupasta vartavasten. Kun Esko Inkinen kuoli niin pojan poika, Väinö, lähetettiin kauppaan hakemaan kangasta. Tilanteen vakavuus ja pojalle uskottu luottamustehtävä toivat esille pojan miehekkyyden. "Päiväe, pitäs saaha sertinkii" sanoi Väinö tomerasti. Myyjätär, Kaisa Poikselkä kysyi, että mitä se Väinö nyt sertingillä tekee. "Ukko potkas lautoa" oli totinen vastaus, näinhän kuolema monasti ilmoitettiin. Sertinki saatiin ja vainaja peitettiin. Kun sitten oli veisattu virsi ja luettu rukous niin vainaja siirrettiin riiheen. Sielläkin vielä veisattiin, usein paikalle kutsutun esilaulajan johdolla jos talossa ei ollut omasta takaa hyviä laulajia. Eräs näistä "laudalle laulajista" oli Adam Mykkänen. Kun vainaja oli virsin ja rukouksin jätetty riiheen odottamaan maahanpanoa ja kirkollista siunausta niin väki poistui riihestä murheisena ja sulki ovet visusti jäljessään etteivät elikot päässeet vainajaa häiritsemään.

Sitten alkoi kirstun teko ja hautajaisten valmistelu. Koti siivottiin ja pestiin perusteellisesti. Lihaa tehtiin omasta takaa teurastamalla joku kotieläin, sonninmullikka tai muu sopivaksi katsottu. Kylältä haettiin tottunut pitokokki ja hänelle muita naisia apulaisiksi. Tehty ruoka oli kotoista pitoruokaa, perinteiseen tapaan. Leipominen aloitettiin ruisleivästä, pikkuleivistä ja sellaisista kakuista mitkä eivät vanhenneet. Sitten seurasi kaljan laitto ja syltyn keitto. Viimeksi tehtiin vehnäsrinkelit, ryyni- peruna- ja marjapiirakat. Hautajaisiin kuului ruuaksi rokka, maksa- ja lanttulaatikot sekä tietysti karjalanpaisti perunan ja laatikoiden kanssa. Jälkiruokana oli sekahedelmäsoppa ja riisi- tai hirssipuuro. Juomana oli yleensä itse tehtyä kaljaa, joku saattoi tarjota miehille väkevämpää.Tulo- ja lähtökahvit kuuluivat aina asiaan monensorttisine pipareineen. Tämä oli yleisin käytäntö pidoissa, mutta poikkeuksiakin oli.

Teksti: Tauno Paavilainen ja Hilkka Meski / Makkolan kunnailta, Helisevän rannoilta kirja

Takaisin etusivulle