Vanhoja kosima- ja häätapoja Karjalassa


Vanhempamme ovat kertoneet seuraavaa: kun tyttö oli päässyt ripille oli hän valmis menemään naimisiin. Kesällä kun pitäjässä oli kihupyhä, tytölle valittiin seuralaiseksi joku vanhempi naishenkilö, kummi tai läheinen sukulainen. Hänen seurassaan tyttö meni kirkkomäelle poikien katseltavaksi ja kosittavaksi.

Mikä oli kihu: Kihu oli yleinen tapa nuorison kokoontua kerran kesällä, aina määrättynä sunnuntaina kirkkomäelle tapaamaan toisiaan ja etsimään elämäntoveria.

Seremonia oli seuraavanlainen: Tytöllä oli vyö vyöllä ja siinä roikkui tuohituppi, joka oli tyhjä. Tytön seuralainen esitti tytön seuraavasti kuuluvalla äänellä: "Täs on tyttö tupelle tullut, ken tahtoo niin tampatkoon". Nyt oli poikien vuoro toimia. He katselivat tyttöjä, ken heitä eniten miellytti, menivät tytön luokse ja pistivät puukkonsa tytön tuppeen. Jos puukon antaja ei miellyttänyt, otettiin puukko pois, ja nyt voi toinen koetella onneansa. Joku toinen poika pisti vuorostaan puukkonsa tuppeen, ja viikko oli otusaikaa.

Nyt saivat kontinkantajat, toisin sanoen juoruämmät lähteä viemään viestejään hyvistä sekä huonoista puolista, kummankin osalta. Tytön sekä pojan puolesta oli pyydetty ottamaan selville ennen kaikkea varallisuus. Tähän tärkeään tehtävään oli aikaa vain yksi viikko, joten kiirettä piti.

Seuraavana pyhänä tuli poika puhemiehen kanssa tytön kotiin katsomaan, oliko kosiminen hyväksytty. Tämän vieraat saivat tarkastaa heti astuessaan tupaan. Jos Puukko oli ulko-oven yläpuolella . seinään lyöty, se merkitsi, että oli saatu rukkaset. Vieraat lähtivät hyvästiä sanomatta.

Jos puukko oli pistetty peräseinälle, oli poika hyväksytty vävyksi, ja vieraat pyydettiin istumaan. Naimakauppa päätettiin.

Häätapoja ja nuorten kohtaamispaikkoja

Vuosisadan vaihteessa nuoret tapasivat toisiaan häissä ja talkoissa, joita siihen aikaan pidettiin yleisesti etenkin kesäaikana. Oli myös tapana pitää nurkkatansseja, huoneeksi kelpasi vaikka riihi. Kesäaikana oli kyläkeinuja, joihin kokoonnuttiin keinumaan ja leikkimään piirileikkejä.

Oli myös kokkokallioita ja kokkomäkiä, jossa kokoonnuttiin. Joka kylällä oli oma kokoontumispaikka, joka oli yleisesti tiedossa myös naapurikylissä, joista myös tuli nuoria yhteiseen ilonpitoon.

Kesäaikana tytöt usein nukkuivat vaateaitassa, jonka orsille tyttöjen orsikot oli levitelty näkyville. Kun sitten pojat joskus kulkivat yöjalkasissa ja pääsivät aittaan, he saivat ihailla tyttöjen orsikoita.

Kun pojat lähtivät yöjalkaisiin, oli heillä oma pyrkimäluku, joka loruttiin tytön aitan oven takana. Tässä yksi luku:

Hyväiltaa kyllää, nouskaa nyt tytöt yllää!
Nyt on tult vieraita poikii teijän kyllää, ajamaa teitä yllää.
No kuuluks tää kolina vai passaak tää polina?
Vai pitäs se kovemmin kolistaa, vai puhheil paremmin patistaa.
Vai mitä se oikeen tehhä pittää, kun sielt ei vaa virketa mittää?
No mikäpäs siin oikeen on vika, vai onk se tyttöin mielest pyrkijä sika.
Vai onks siel kuppies kutkuttaijaa, nava al natkuttaijaa, vai kielen kannas kii pitäjää?
Vai onks se tyttö nii toise rouva, ettei silt puhekaa jouva?
Sano vaa puhe tai puol!
Eihä täl pyrkijäpojal paljo muutakaa huol.
Mie jos oisin nii hieno ko heinä, nii mie tulisin vaik läpi seinä.
Mut ko mie olen paksu ko hauk, nii mie pyyvän vaa teiltä luppaa, jot työ tytöt auvaisitta sen oven auk.
Ja ko mie viel senkii tiijän, jot siel seiniin sisäpuol on se kiintolaita sänky syvä.
A, täält tulloo poika ko jyvä.
Ni eik se vaa sit passaa, ko meitä siel kaks yhes hassaa.
Vai passaaks?
(Tyttö vastaa:) Passaa.

Usein pojat kulkivat yhdessä kolkuttelemassa tyttöjen aittaan. Voivat joskus päästä sisällekin, jos tyttöjä oli aitassa useampia. Näin pojat tutustelivat tyttöjen kanssa ja löysivät omansa. Kun sitten oli löytynyt mieluinen kaveri molemmin puolin, alettiin tapailla toisiaan kahden ilman toisten seuraa. Seurustelu koetettiin pitää kahden salaisuutena.

Kun oli sovittu jo naimisiin menosta, oli pojan mentävä puhemiehen kanssa tytön vanhemmilta pyytämään tyttöä itselleen emännäksi. Puhemies oli tavallisesti vanhempi mies, joku pojan sukulainen. Hän esitteli tytön vanhemmille sulhaskokelaan varallisuuden ja kaikki parhaat puolet.

Jos tytön vanhemmat hyväksyivät naimakaupan ja lupasivat luovuttaa tyttärensä pojalle emännäksi, niin jo tässä tilaisuudessa sovittiin kihlaus, ja sulhanen luovutti morsiammelle kihlahuivin ja joitain koruja.

Usein päätettiin jo hääaikakin samassa yhteydessä ja pappilassa käynti, joka tapahtui aina perjantaina. Se oli kuulutustenotto.

Samana iltana pidettiin tupakaiset. Tupakaiset pidettiin joko sulhasen tai morsiammen kotona sellaisessa paikassa, jossa voitiin tanssia. Morsian ja sulhanen kutsuivat tähän tilaisuuteen ystävänsä. Mutta silloin saivat tulla myös kutsumattomat nuoret, niin sanotut kuokkavieraat. Oli soittaja, ja tanssittiin. Sulhanen tarjosi tupakan kaikille miehille, ja se täytyi kaikkien ottaa, vaikka ei ollut tupakkamiehiä. Ettei sulhaselta mennyt naimaonni. Tupakka oli niin sanottua pillitupakkaa.

Morsian tarjosi tytölle karamelliä. Nyt alkoi morsiamella kiireiset ajat, orsikoiden valmistus, vaikka tavallisesti ne tässä vaiheessa olivat jo valmiit, viimeistelyä vailla.

Vanhemmat valitsivat morsiamelle kaason, joka oli hyvin tärkeä henkilö, morsiamen henkilökohtainen vartija. Hän voi olla joko morsiamen kummi tai joku läheinen sukulainen, vanhempi henkilö.

Susisilla käynti

1800-luvun puolella oli susisilla käynti aivan tavallinen käytäntö mutta jo 1900-luvulla harvinaista. Susisilla käynti oli seuraavanlainen. Kaaso ja morsian lähtivät yhdessä kiertämään kyliä, taloon tullessaan kaaso esitti asiansa.

Taloissa oli jo varauduttu, ja usein susiaiset oli valmiit. Annettiin villoja, pellavia ja myös kangasta kuten pyyheliina- ja tyynyliinakangasta. Nyt alkoi morsiamella kova lahjojen valmistus sulhasen omaisille. Jos sulhasella oli paljon sisaria ja veljiä, piti olla paljon viemisiä. Anopille täytyi viedä koko vaatekerta, pukukangas, alusvaatekerta, sukat ja pääliina.

Apelle ja puhemiehelle annettiin paita ja muulle väelle esiliinoja ja sukkia, sulhaselle viemiset oli morsian itse valinnut. Tavallisesti nämä lahjat ilmaisivat morsiamen varallisuuden. Lahjat vietiin tavallisesti kun mentiin ensi kerran käymään sulhasen kotiin, mutta voitiin viedä vasta kun mentiin sinne olemaan.

Ensimmäinen käynti sulhasen kotona

Sulhanen haki tavallisesti hevosella morsiamen ja kaason ensivierailulle kotiinsa (katsomaan ketrepuunsijaa). Sulhanen jäi riisumaan usein hevosta, ja kaaso vei morsiamen sisälle ja he jäivät ovenviereen seisomaan. Anoppi tuli tervehtimään ja otti morsianta kädestä ja vei istumaan edeltä valittuun paikkaan. Siinä oli morsiamen rukin paikka oleva.

Nyt alkoi kaasolle morsiamesta huolehtiminen. Kaaso ja morsian viipyivät sulhasen kotona kolme yötä. Päivällä morsian sai vapaasti seurustella kaikkien kanssa, mutta kaaso oli aina läsnä. Yöt morsiamen täytyi nukkua kaason selän takana seinänvieressä.

Nyt alkoivat häävalmistukset sulhasen kotona, ja morsiamen kotona laitettiin läksiäiset. Häät aloitettiin kummankin kotona yhtä aikaa. Morsiamen kotiin kutsuttiin morsiamen sukulaiset ja tuttavat. Tavallisesti talon isäntä kulki esittämässä suullisen kutsun joka talossa, kaukaisemmat kutsuttiin kirjeen välityksellä. Samoin tehtiin myös häätalossa. Voi myös sulhanen käydä kutsumassa.

Häitten vietto

Sunnuntaina sulhanen tuli morsiamen kotiin kosijosmiehet mukanaan, he olivat hänen parhaita ystäviään ja sukulaisiaan. Kun kosijosmiehet saapuivat morsiamen kotiin, oli morsiamen isä vastassa ja kyseli, mitä joukkoa tänne tulee näin paljon. Puhemies vastasi: "Yksi meidän lammas on teidän katraassa. Me lähdimme sitä hakemaan pois". Nyt isäntä sanoi: "tulkaa sisälle".

Heille oli katettu kahvipöytä valmiiksi. Nenäliina oli jokaisen kupin vieressä, ja se lunastettiin rahalla. Pöydässä oli varattu rahaa varten kippo, joka oli peitetty liinalla, ja sen alle jokainen pisti rahansa. Tätä toimitusta seurattiin tarkasti, kuka minkän verran pani rahaa. Kosjosmiehet solmivat nenäliinan kaulaansa, se oli kosjosmiehen merkki.

Tämän jälkeen suoritettiin vihkiminen morsiamen kotona, jos se oli mahdollista. Kun oli onniteltu morsiuspari , alkoi tanssi, joka jatkui jonkin aikaa. Sitten seurasi ruokailu.

Vihillä on käyty Räisälän pappilassa 1926. Auton takapenkillä etummaisina Siiri os. Vorne ja Ilmari Jortikka. Muut matkustajat ovat kukkaispareina: takana Arvi Paavilainen ja Elsa Kuha, etupenkillä Helvi Paavilainen ja Jalmari Vorne. Automobiilin omisti Viljo Laukkanen. Kuvauspaikka Timoskala. Taempana muiden häävieraiden hevoset kiesseineen.

Nyt valmistauduttiin lähtemaan sulhasen kotiin. Morsian vei puolestaan ystävänsä ja sukulaisensa saattamaan itseään niin sanotut nuoteet.

Ensimmäisenä ajoi sulhaspari ja heidän jälkeensä tuotiin hevosella morsiamen orsikot. Seuraavassa hevosessa oli morsiamen vanhemmat ja sitten lähisukulaiset ja muu saattoväki.

Tulo sulhasen kotiin: kun hääsaattue saapui. sulhasen kotiin, oli katettu kahvipöytä valmiiksi, niin sanottu kertapöytä. Kahville käski sulhasen. isä tai puhemies.

Tässä pöydässä oli nyt istumajärjestys tärkeä. Sulhanen ja morsian istuivat pöydän takana keskipaikkeilla, ja morsiamen isä istui sulhasen vieressä. Sulhasen ja morsiamen edessä oli astia, joka oli liinalla peitetty. Tähän astiaan koko hääväki pani rahaa, paitsi morsiamen isä. Hän sanoi, että hän juo lehmän ja lampaan.

Tämän seremonian jälkeen alkoi tanssi, välillä ruokailtiin ja taas jatkui tanssi. Aamuyöstä yritettiin vähän nukkuakin. Seuraavana aamuna kahvin jälkeen alkoi taas tanssi.

Tässä vaiheessa suoritettiin morsiamen tanssittaminen. Morsian oli heittänyt pois hääpuvun ja oli pukeutunut leninkiin. Vyöllä oli iso esiliina, jossa oli isot taskut.

Esiliina oli tehty tarkoituksella häitä varten. Soittaja soitti tavallisesti valssia, ja koko hääväki tanssitti morsianta pienen osan ja jokainen pisti rahaa morsiamen taskuun, kun lähti tanssittamaan.

Tämän jälkeen vielä hääväen tanssi, jonka jälkeen seurasi ruokailu. Ilta hämärässä isäntä otti puunuijan ja alkoi ulkopuolelta koputtaa seinää. Tämä oli sen merkki, että hääjuhlat on loppu, alkaa arki. Hääväki pikku hiljaa palasi koteihinsa.

Vanhemmalla ajalla oli kutsumattomien kuokkavieraiden tapana tulla myös häätansseihin. Heidät yleensä hyväksyttiin, koska se oli yleinen tapa. Varjopuolena häissä usein oli liiallinen juopottelu, josta usein seurasi tappeluja, jopa miestappoja. Tämä huono käytös alkoi kuitenkin vuoden 1935 jälkeen jäädä pois. Myös häät lyhenivät vain muutaman tunnin mittaisiksi. Häät tulivat hyvin kalliiksi, joten köyhempi väki ei voinut niitä lainkaan pitää.

Mitä ruokaa siihen aikaan häissä tarjottiin?

Tavallisesti teurastettiin sian lisäksi mulli. Alkuruokana oli hernekeitto, jossa oli runsaasti lihaa. Karjalanpaisti kuului myös ruokapöytään, piirakat ja laatikoita, useampaa lajia leipää, myös hiivaleipää (ruislestyleipää). Ne jauhot oli tehty kuoritusta rukiista. Jälkiruokana oli riisipuuro ja rusinarokka.

Juomaksi tehtiin taaria. Taarin valmistuksessa täytyi olla suuri tiinu, siinä ristikko pohjalla. Siihen laitetaan siiviläksi puhtaita ruisolkia ja katajanoksia. Paistettiin leipiä, jotka saivat vähän palaa, lisäksi jauhoja ja kuorineen jauhettua kauraa. Leivät ladottiin tiinuun vieri viereen syrjälleen, sitten kiehuva vesi päälle. Tiinu suljettiin kannella. Jos haluttiin voimakasta, lisättiin sokeria. Taari sai käydä 5-7 päivää. Juoma oli kuohuvaa ja maukasta. Kun ensi taari oli loppunut, laitettiin uutta vettä päälle. Myöhemmin on kalja syrjäyttänyt taarin.

Tällaiset olivat muinoin häätavat Karjalassa maaseudulla Räisälässä ja lähipitäjissä. Nämä tietysti poikkesivat paljon kaupunkilaisten tavoista.

Minjänä olo: Nuoret tytöt tietysti toivoivat aina pääsevänsä miniäksi isoon taloon. Yleensä talon tyttö ei mennyt naimisiin renkipojan kanssa. Eikä vanhemmat olisi siihen suostuneetkaan. Eikä talon poika mennyt naimisiin piikatytön kanssa. Jos näin kävi, oli pojan usein lähdettävä kotoaan. Maalaistalossa miniän oli palveltava jokaista varsinkin niin kauan kuin hän oli nuorin tulokas taloon. Varsinkin anoppi oli se henkilö, joka oli yritettävä pitää hyvällä tuulella. Jos miniä joutui ns. junan alle, ei elämä ollut helppoa. Anoppi osasi kyllä komentaa.

"Syökö minjä vai annak kissal?" Jos miniän kohtalo oli kova, hän lohduttautui sillä, että kun vuodet vierivät ja vuorostaan hän saa miniöitä, niin hän kostaa niille vielä ankarammin. Kierre jatkui aina.

Teksti: Eino J. Rappe / Räisäläinen 1989 nro 2

Takaisin etusivulle