rs02181

Lähes samoilta sijoilta otettu kuva mutta jossa sotilaat marssivat kohti Kivniemeä julkaistiin 1970-luvun alun kirjassa Viisi sodan vuotta. Alle kymmenvuotiaana vaarin poikana Eino-vaarini opasti minua elämään ja kertoi myös kauniista, kadotetusta Karjalasta kaiken oleellisen. Tuon kuvan muistan ikuisesti. Siihen palattiin aina ja vain. Tuon Puukan talon edestä lähti kotipeltojen keskeltä Humalaisten kylätieltä vasemmalle tie Joenmäkeen, vaarini synnyinkotiin. Sen lähemmäksi äitini isä ei koskaan kotiaan enää päässytkään. Aika vei miehen 1976 ja maailma muuttui vasta myöhemmin kivijalkamatkailun kestäväksi. Vaari ei kyllä olisi koskaan sinne halunnut palatakaan evakkona. Näin muistan sanoneensa. Itse olen kivijalalla seisoskellut ensi kerran 1998 äitini kanssa ja uudelleen seuraavana vuonna ja vielä kahdesti pikkuserkkujeni kanssa laavussa/teltassa yöpyen 2000 ja 2001. Viimeinen visiittini kesällä 2012 - kaikki paikat vesakoituneet täyteen. Joenmäen aika on jäädä armeliaan luonnon helmaan, elämä on muualla!